*

Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ville Niinistö

Vihreä Aalto Sörnäisistä Sodankylään

Vihreät valitsivat puoluekokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Touko Aallon. Tai jäsenistöhän valinnan teki, puoluekokous vain nuiji pöytään jäsenten valinnan, joka oli erittäin selkeä. Jälkipelille tai jossittelulle ei jäänyt sijaa. Aalto voitti viidennellä kierroksella Emma Karin. Aalto sai ratkaisevalla kierroksella 3 489 ääntä, Kari 2 111 ääntä.

Sinisilmäistä populismia

Ensi viikon keskiviikkona luovutetaan ministeriöille mietintö tiedustelulakien uudistamistesta. Uudistamisesta, joka on jo lähdössä useita vuosia myöhässä. Tavoitteena olisi saada uudet lait voimaan nopeutetulla aikataululla, sillä maailmalla, jopa Suomen valtion omissa verkoissa, tapahtuu. Sillä hei, onhan se noloa kuulla naapurivaltioilta että muuten, joku vakoilee teidän tietoverkkoja. Niinkuin pääsi käymään vuonna 2013. Suomi ei, rajoitettujen valvontakeinojensa ansiosta, tiennyt mitään moisesta.

Tunnepopulismia

Pöly kunnallisvaalien jälkeen alkaa laskeutua. Ja niinkuin odotaa saattaa, varmasti ihan ensimmäiset rintakarvat kasvattanut Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on saanut uutta potkua omiin mielipiteisiiinsä. Olihan Vihreät kiistatta vaalien suurin voittaja.

Kuntavaalit 2017 pikakuva - mikä olennaisinta?

Kuntavaalit 2017 pikakuva

*

Kuntavaalit 2017 olivat ensimmäinen valtakunnallinen vaali Suomessa sitten huhtikuun 2015 eduskuntavaalien.  Äänestäjien pakollinen 24 kuukauden äänestysselibaatti laukesi, jossain määrin sekavien poliittisten kuvioiden ja turbulentin yleisen ilmapiirin vallitessa. 

Tuloksena ei nyt ollut ihan ”vanhanaikainen”, eli ”haaleata höyryä ja leivänmuruja”, vaan saatiin sentään jonkinlaista vipinää ja hemputusta aikaan. 

Väite niskuroinnista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä vastaan

Erityisesti Perussuomalaiset ovat esittäneet jatkuvasti väittämän, että Afganistanin paluulennon tapauksessa on niskuroitu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä vastaan ja verrattu tätä mm Halla-ahon tapaukseen. Perustuuko tämä näkemys faktoihin vai onko kyse valeuutisesta samoilta tahoilta, jotka syyttävät Ville Niinistöä ja Vihreitä valeuutisista?

Niskoittelusta poliisia vastaan on säädetty rikoslaissa

Kulunut viikko on ollut jokseenkin kaoottinen. Vihervasemmistolaisten masinoimia välikohtauksia on nähty suuressa mittakaavassa ainakin sisäministeriöllä, Helsinki- Vantaa lentoasemalla ja Pasilan poliisitalon edustalla.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle?

Suomi on viime vuosina käsitellyt valtavan määrän turvapaikkahakemuksia. Osalla hakijoista suojelutarve todetaan, osa saa kielteisen päätöksen. Suurin osa kielteisen päätöksen saaneista poistuu valituskierrosten jälkeen maasta vapaaehtoisesti ja pieni osa joudutaan palauttamaan tahdosta riippumatta. Palautuksia on tehty suhteellisen paljon ja jo jonkin aikaa. Maahanmuutosta on käyty keskustelua, mutta mitään akuuttia kriisiä ei prosessin suhteen ole ollut.

Ville Niinistön lempiharrastus

Update 28.6.2017: Olen laskenut blogissa olevat tuulivoimakustannukset liian yksinkertaisesti, joten ne kannattaa jättää huomiotta. Tässä taulukossa näkyy tarkemmat hinnat eri tavoin tuotetuille sähköille. Olen mielenkiinnosta ottanut mukaan Hollannissa sijaitsevan Gemini Wind Parkin. Aiemmasta taulukosta poiketen olen lisännyt myös tuulivoiman tuotantotuen mukaan laskuihin. Kyseessä on siis koko elinkaarelle lasketut kokonaiskustannukset tuotettua sähköyksikköä kohti.

 

Turvapaikanhakijoiden allekirjoitettava sopimus vapaaehtoisesta kotiinpaluusta

Oppositiojohtajat Li Andersson, Ville Niinistö, Anna-Maja Henriksson ja Antti Rinne ovat ilmaisseet haluavansa palauttaa tilapäisen oleskeluluvan paperittomien eli laittomien maassaolijoiden tilanteen parantamiseksi (Turun Sanomat 8.3.2017).

Vihreät listat mustalla reunalla

Muistaako kukaan työmies Putkosen (ps) mustaa listaa henkilöistä, joiden väitettiin harjoittaneen ”perussuomalaisten solvaamista ja panettelua”? Listalle päätynyt Vihreiden pj. Ville Niinistö reagoi tuolloiseen kohuun seuraavasti: Puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr) – Tällaiset listat muistuttavat totalitaristisista maista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä