Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Saksa

SPD menettää jäseniään Saksassa

Puoli vuotta vaalien jälkeen Saksaan saatiin viimein aikaan uusi hallitus. Edellisen CDU/CSUn ja j SPD:n yhteinen ns. suuri koalitio (GroKo). Kaikki SPD:n jäsenet eivät kuitenkaan ole ratkaisuun tyytyväisiä. SPD:n jäsenäänestyksen tulos oli hallitukselle myönteinen viime kuussa. Sen jälkeen kuitenkin SPD on menettänyt yli 6000 jäsentään.

Stasi-vankila Hohenschönhausen

Viime viikolla vierailin jälleen tapojeni mukaan Berliinissä. Kävin kaupungissa ensimmäisen kerran kesällä 1970 ja jaettu kaupunki muureineen jätti nuoreen mieheen pysyvän jäljen.

Saksaan vihdoin uusi liittohallitus!

Vaaleista puolen vuoden kuluttua liittopäivävaaleista saadaan Saksaan vihdoin uusi hallitus huomenna. Hallitus on unionipuolueiden, CDU ja CSU yhteinen ns. suuren koalition hallitus (GroKo) yhdessä SPD:n kanssa.

Hallituksessa on seitsemäntoista ministeriä, jotka jakautuvat siten, että CDU saa niistä 7 muukaanlukien Merkelin kanslerin paikka. SPD saa 6 ministeriä ja CSU 4.

Minne vie Saksan tie?

Saksan vaaleja, kivuliaita hallitusneuvotteluja ja lopulta demareiden jäsenäänestystä seurattiin tarkoin joka puolella EU:ta. Kyse on Unionin suurimman talouden ja nettomaksajamaan hallitusohjelmasta, jonka linjaukset luovat askelmerkkejä koko Unionin tulevaisuudelle Brexitin jälkeisessä tilanteessa.

Saksa saa uuden hallituksen

Saksan demarit päättivät sittenkin jatkaa yhteistoimintaa Merkelin kanssa hallitustasolla.

Osittain voidaan huokaista helpotuksesta. 

Euroopan integraatiokehitys Merkelin ja Macronin johdolla voi jatkua.

Pilvet Euroopan yllä ovat kuitenkin muuten synkkenemässä.

Trump uhkaa kauppasodalla.

Putin uhkaa ydinsodalla.

Erdogan pidättelee rajojensa takana pakolaisarmeijaa,

joka irti päästettynä räjäyttäisi Euroopan poliittisen systeemin pirstaleiksi.


Euroopan integraatiossa on pieni toivon kipinä, valoa tunnelin päässä.

Saksa saa uuden hallituksen

Saksan demarit päättivät sittenkin jatkaa yhteistoimintaa Merkelin kanssa hallitustasolla.

Osittain voidaan huokaista helpotuksesta. 

Euroopan integraatiokehitys Merkelin ja Macronin johdolla voi jatkua.

Pilvet Euroopan yllä ovat kuitenkin muuten synkkenemässä.

Trump uhkaa kauppasodalla.

Putin uhkaa ydinsodalla.

Erdogan pidättelee rajojensa takana pakolaisarmeijaa,

joka irti päästettynä räjäyttäisi Euroopan poliittisen systeemin pirstaleiksi.


Euroopan integraatiossa on pieni toivon kipinä, valoa tunnelin päässä.

Onko Saksassa viimeinen GroKo hallitus?

SPD päättää tulevana viikonloppuna jäsenäänestyksessään siitä, syntyykö CDU/CSU:n ja SPD:n saavuttaman neuvottelutuloksen mukainen uusi GroKo (suuri koalitio) -hallitus. Hallituksen muodostaminen Saksaan on syyskuussa pidettyjen liittopäivävaalien jälkeen poikkeuksellisen vaikeaa. Vaaleista on jo lähes puoli vuotta.

Saksan hallitusneuvottelut, SPD?

Vuosi sitten tammikuussa Saksan SPD valitsi liittokansleriehdokkaakseen ja puheenjohtajakseen Martin Schulzin, entisen Euroopan parlamentin puhemiehen. Se aiheutti ennennäkemättömän gallup-hypen SPD:lle. Se taisteli maaliskuussa tasapäisesti CDU/CSU:n kanssa mielipidemittausten kärkipaikasta. Kevään aikana SPD:n gallup-hype suli ja syyskuun vaaleissa CDU/CSU (32,9%) otti selvän voiton SPD:stä (20,5%).

EU kiristää Britanniaa brexit-neuvotteluissa?

Otsikon kysymyksen asettelulta ei voine välttyä, kun lukee mitä expressin sivulla on kirjoitettu brexitin tuovan mukanaan muillekin jäsenmaille kuin yksin Britannialle. Kirjoituksen mukaan selvältä näyttää, että suurien häviäjien joukossa ovat suurimmat kaksi jäsenmaata eli Saksa ja Ranska. Myös Hollanti ja Ruotsi mainitaan yksinä häviäjinä. Miksi Saksa ja Ranska ovat suuria häviäjiä? Saksa pelkää häviävänsä miljardeja menetettyinä tukina, kun unioni yrittää vähentää varoja varakkaimmille jäsenmaille. Sama koskenee myös Ranskaa.

Juuri nyt: Saksan poliisiyhdistys vaatii täydellistä kannabiksen laillistamista

Saksan poliisiyhdistys peräänkuuluttaa kannabiksen laillistamista ja muiden huumeiden dekriminalisointia. Hyvin järkevää mielestäni.

"The Association of German Criminal Officers (BDK) has spoken out in favour of ending the ban on cannabis and has called for the decriminalization of all use of the drug.

"The prohibition of cannabis has historically been seen as arbitrary and has not yet been implemented in an intelligent and effective manner,” the head of BDK, André Schulz, told Bild newspaper on Monday."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä