Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Päivi Räsänen

Uusi poliittinen innovaatio: puoluepoliittisesti motivoidut rikostutkintapyynnöt

Pitkästä aikaa sitten sodanjälkeisten vaaran vuosien, politiikka näyttää taas palanneen suomalaiseen oikeuslaitokseen. Nimenomaan näyttää, sillä ainakaan vielä ei ole todisteita siitä, että oikeus antaisi selkeästi poliittisia tuomioita.

Paluu 40-luvun lopulle alkoi oikeastaan silloin, kun kiihottaminen kansanryhmää vastaan kriminalisoitiin. Ihmisten kiihottaminen ketä tahansa yksilöä tai mitä tahansa kansanryhmää vastaan on tietysti iljettävää ja tuomittavaa toimintaa, mutta kiihottamisen määritteleminen on paljon ongelmallisempaa.

Hokkus pokkus, sanoi Räsänen. Vaan eipä kello kilahtanutkaan!

Mitä tekee poliitikko silloin, kun hän siteeraa Raamatun jotakin ihmisryhmää alempiarvoiseksi tai jopa kuoleman ansaitsevaksi kuvaavia kohtia poliitikon itse näihin kohtiin yhtyen?

Hän tekee politiikkaa, sillä poliitikko tekee juuri sitä.

Minkälaista politiikkaa tarkalleen ottaen tällainen poliitikko tekee?

Hän tekee alhaista politiikkaa ja pahimmillaan vihapolitiikkaa siitä poliittista hyötyä hakien.

Kirkko Pridessä – äärivanhoilliset pistoksissa

Kirkon päätös tukea Pride-tapahtumaa sai somessa aikaan melkoisen hepulin puolesta ja etenkin vastaan. Yhteistä vallankin vastustajille on ollut esiintyminen ja taivaallisten tuomioiden julistaminen nimettömyyden suoman arvovallan takaa Raamatun rakkaimpia jakeita kiihkeästi paukuttaen.

Arkkipiispa Tapio Luoma on saanut suomi24-keskusteluissa asian merkeissä ainakin yhden täysanonyymin (eli jopa nimimerkki puuttui) ”avoimen kirjeen”, vaikka useimmat pitävät nimettömiä kirjeitä nimetyille ihmisille vain raukkamaisena puskailuna. 

Uutisia 2029: unioni Ruotsin kanssa, pääministeri kääntyy islamiin

Sain juuri unessa näyn, jossa luin uutisia kymmenen vuoden päästä. Haluan jakaa ne kanssanne, koska se ei maksa minulle mitään. Ajankohta on loppukesä 2029. Silloin puhutaan muun muassa näistä:

 

Suomen ja Ruotsin personaaliunioni voimaan

Kirje, joka uhkaa henkeäni

Uuden ja tuntemattoman pelkääminen on täysin tavallista. Se on inhimillistä ja sen perustana on oletettavasti evoluution kannalta järkevä varovaisuus. Kaikille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole tuttuja, joten jotkin ennakkoluulot ja tietämättömyys ovat sinänsä ymmärrettävää. Mutta Päivi Räsänen (kd) on lääkäri, kansanedustaja ja entinen ministeri. Hän tietää täsmälleen mistä puhuu. Hän ei kärsi homofobiasta. Hän on valinnut homovihan.

Kansanedustajien kausista

Kansanedustajien kausia tulisi rajoittaa kahteen perättäiseen kauteen. Kaleva-lehden kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa ajatusta. Ei se mikään ihme ole, yleensä yli puolet suomalaista on oikeassa aina, se on demokratiaa.

Jalomielisyys ja inhimillinen suurpiirteisyys

Mitä ajattelen fundamentalisteista? Samaa kuin kirjailija Christer Kihlman: "Uskonnollisilta fundamentalisteilta puuttuu jalomielisyys ja inhimillinen suurpiirteisyys, riippumatta siitä, onko kysymys kristityistä, muslimeista tai juutalaisista, mikä on surullista, murheellista ja syvästi valitettavaa." Näin hän kirjoitti toistaiseksi viimeisessä monologissaan Vastaus on ei!

Päivi Räsänen istuu mielellään aborttia kannattavaan hallitukseen

Ei taida olla uskovaisella poliitikolla nämä kysymykset niitä tärkeimpiä asioita. Ministerin paikka menee aina edelle. Jos oikeasti kyse olisi vakaumuksellisesta elämän ja kuoleman kysymyksestä,  se olisi niin tärkeä asia, ettei istuisi Soinin mainitseman elämän ja kuoleman kysymyksessä kuolemavaihtoehtoa kannattavaan hallitukseen.

Luther ja sateenkaariparit tuomiokirkon portailla

Kansanedustaja, lääkäri ja kristitty Päivi Räsänen lainasi viimeisimmässä blogikirjoituksessa esittämiensä avioliitto- ja sukupuolikäsitysten tueksi uskonpuhdistuksen isää, Martti Lutheria. Lutherin siteeraaminen tässäkin asiassa osoittautuu kuitenkin hyvin pian ongelmalliseksi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä