Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta kannabis

Yksi näkemys huumeisiin ja kannabikseenkin

Heinäkuun Länsiväylästä (espoolainen paikallislehti) yhden kokemusta omaavan henkilön ajatuksia ja mielipiteitä. Laitan ihan siksikin, koska tuntuu siltä, että suurinpiirtein vain kannabiksen käyttäjät kirjoittavat tällä palstalla aiheesta.

____________

 

Nuorten kannabiskokeilut ja huumeiden viihdekäyttö vievät monet maailmaan, jota kukaan ei tavoittele, muistuttaa pitkän uran huumetyön parissa tehnyt espoolainen Ulla Korhonen. Korhonen on huolissaan erityisesti nuorista, sillä nuoria on ajanut kautta aikojen kokeilunhalu.

Kun poliisi takavarikoi kuitu- tai öljykannabikset? Järjetöntä!

Minusta on aika sairasta, että poliisi voi tehdä mitä tahansa, koska kannabis?

Öljykannabista,kuitukannabista ei muka saa kasvattaa kotona parvekkeella.

Mikä laki sen estää? Tässäkin tapauksessa on tapantunut oikeusmurha, eikä poliisilla ole mitään näyttöä, että kyseessä olisi laiton toiminta. 

Jotain tolkua pitäisi saada poliisin toimintaan ja suhteellisuudentajua. 

Taas meni minunkin maksamat verorahat hukkaan. Kyseinen lainaus on Suomen kannabisfoorumin Facebook sivuilta.

Miksi irti huumeista ry vastustaa lääkekannabista?

Ihmettelen miksi irti huumeista,Ehyt ry ja A-klinikka vastuustaa niin voimakaasti lääkekannabista?

Irti huumeista ry toiminnanjohtaja Mirka Vainikka jopa pitää lääkekannabis yhtiöihin sijoittamista eetisena ongelmana. En voi käsittää.

Kim Kannussaari ei oikeasti aiheesta ole ajantasalla, saatika Kaarlo Simojoki jonka suusta pääsee paljon potaskaa aiheesta ja yleensäkin kannabiksesta. Vinkkiä faktatarkistajille.

 

Kannabiksen kieltolaki on aiheuttanut kannabispsykoosin näille asiantuntijoille. 

 

Some näytti voimansa - UK laillistaa lääkekannabiksen

Kaikki liittyy tähän videon ihmiseen ja hänen poikaansa.heidän ja somen voimalla britit laillistavat lääkekannabiksen syyskuussa.

https://youtu.be/6ArbneNGC6o

Tapaus puhutti niin Brittejä kuin myös Yhdysvalloissa. Ja ympärimaailmaan somessa. 

Se sai päättäjät nopeaan lain muuttamiseen. 

Samalla keskustelu virkistyskannabiksen laillistamisesta kiihtyy.

On myös hyvä tietää, että UK:ssa kasvatetaan laillisesti lääkekannabistä, sitä on tehty pitkään.

Nyt pelottaa nimittäin Kannawayn verkostomarkkinointi

Mua huolestuttaa Kannaway Suomen verkostomarkkinointi. Sairaiden ihmisten hyväkskäyttöä.

Myyjät eivät tiedä mitä myyvät. Osa itseasiassa myyvät öljyä joka ei ole mitä kertovat. Tai sitten he rikkovat Suomen lääkeainelakia. 

 

Kyse on CBD öljyn välittämisestä. Sinänsä CBD on ok juttu ja oikeasti auttaa ihmisiä, mutta se että ihmiset jotka sitä myyvät eivät edes oikeasti tiedä mitä myyvät. Se on huolestuttavaa.

Itse olen heidä markkinoiti tapaansa kritisoinut/kyseenalaistanut ja joka kerta olen lentänyt heidän ryhmästään ulos. Se kertonee paljon.

Vihdoin Suomessa on puolue,joka tekee päihdepolitiikkaa tiedon pohjalta

Hienoa, että piraattipuolue uskaltaa tehdä päihdepolitiikkaa tiedon, tutkimuksen pohjalta. Suomessa todella tätä tarvitaan. Päihdepolitiikan pitää pyrkiä minimoimaan haittoja ja lieveilmiöitä. Tähän piraatit ovat tarttuneet. Hienoa. 

Plussana tulee, että he kannattavat kannabiksen laillistamista. Yksikään muu puolue ei ole ottanut tähän aiheeseen järkiperäistä kantaa. Nyt on! 

Minä ainakin tiedän mitä puoluetta tulen äänestämään ja harkitsen jopa puolueen jäsenyyttä. 

Kysymys irti huumeista ry:n toiminnanjohtajalle

Twitterissä yritin asiaa kysellä, vastausta ei ole tullut. Siksi kysynkin asia tässä blogauksessa.

Miksi kahdenraiteen politiikka on hyvä? Perustuuko kantasi johonkin tutkittuun tietoon vai onko se sinun ja ry:si mielipide?

Jotain perustelua olisi hyvä kuulla?

Tämä asia kiinnostaa hyvin monia minun lisäkseni. Myös asia on herättänyt keskustelua lääkekannabis ryhmässä.

Itse kannatan faktoihin pohjautuvaa keskustelua, tunnetta saa tietenkin olla mukana, mutta tiedon pohjalta asioita pitäisi tehdä.

Yle:Meksiko harkitsee huumeiden osittaista laillistamista

Tuleva Meksikon hallitus harkitsee osittaista huumeiden laillistamista. Erityisesti kannabis on ollut esillä. Jotain muutosta tosiaan maahan tarvitaan. 

2006 vuonna alkanut huumeiden vastainen sota on tuottanut oikeastaan vain murheita ja kuolemaa. Myös sivullisia uhreja mahtuu yli 200000 kuolleen joukkoon.  Eipä taida itse huumeet tappaa yhtä paljon kuin typerä huumeiden vastainen sota.

Toivottavasti hallitus siellä saa uusia parempi ja inhimillisempää keinoja käyttöön.

Liigapelaajat nuuskakaupoilla,tuomio tuli

Kaksi turkulaista lätkänpelaajaa  jäi kiinni nuuskan ostamisesta laittomilla markkinoilta. No, tuomiohan siitä tuli ja torut joukkueen johdolta. 

Jos kyseessä olisi ollut kannabis niin mikä media vyörytys siitä olisi tullut?

Ja kuinka joukkueenjohto olisi reagoinut?

 

Nuuskan käyttö on Suomessa dekriminalisoitu, mutta ostaa sitä saa vain Suomen ulkopuolelta.Siksi laittomat markkinat rehottaa. Ihan verrattavissa huumekauppaan.

 

Tekopyhyys kukoistaa suomalaisessa päihdepolitiikassa valitettavasti. 

 

 

Kun musakaan ei riitä saamaan fiiliksiä...

" Poliisi suoritti Provinssissa tehostettua huumausainevalvontaa, jonka myötä paljastui yli 90 huumerikosta. Kymmenessä tapauksessa tekijänä oli alaikäinen eli alle 18-vuotias nuori.

- Kyllä tuo määrä on huomauttava, yli kymmenen prosenttia on alaikäisiä. Se on huolestuttava määrä, toteaa komisario Matti Tiainen Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Suurin osa rikoksista oli huumausaineen käyttörikoksia, mutta myös huumausainerikoksia eli huumausaineen myyntiä tai levitystä paljastui.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä