Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Biotalous

Kiertotalous tarvitsee energiapeltojen ja -metsien maaluokan

Ihmiselle kiusallisten jätteiden mutta kasvien tarvitsemien ravinteiden kierrätyksestä on tulossa 2020-luvulla yhä suurempi ongelma. Tyyppiesimerkki on jäteveden puhdistuksessa eroteltava typpi- ja osin fosforipitoinen liete, jota emme osaa kierrättää peltoon tai metsään.

Lieteongelma syvenee biokaasulaitosten yleistyessä. Kaikki biomassahan ei muunnu kaasuksi. Osa jää aina kiinteäksi mädätysjätteeksi. Sen loppusijoituksesta voi tulla ongelma.

Metsätalouden monet kestävyydet

Muuan nykysuomeen pesiytyneitä, lähes puhki kuluneita sanapareja on kestävä kehitys. Sanapari on peräisin 1980-luvulta, Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtlandilta. Kestävän kehityksen ytimessä on ylisukupolvisuus. Haluamme säilyttää hyvän nykytilan tuleville sukupolville, ja mieluusti vielä parempana.

Kestävä kehitys sisältyi jo 1990-luvulla Suomen kansalliseen metsäohjelmaan. Aloimme puhua metsätalouden ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.

Puun riittävyys tarvitsee 2020-luvun metsäviljelmiä

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita maakunnasta toiseen, puun riittävyys on alkanut huolettaa. Nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne ja kokeili puubiomassan lisätuotantoa nykyisen Luonnonvarakeskuksen mailla Uudenmaan Ruotsinkylässä ja Lapinjärvellä. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Biotalous pyrkii poroluvun nostoon

Valkoiset rehun pyöröpaalit ovat 2010-luvun porotalouden arkipäivää. Paaleja näkee kaikkialla poronhoidon alueella. Vuosittain poromme syövät viljeltyä tai tehtaassa valmistettua talvirehua yli 40 miljoonaa kiloa, kuivaksi heinäksi laskettuna. Tällä rehumäärällä Suomen 200 000 talvista eloporoamme eläisivät yli kolme kuukautta.

Pyöröpaaleja tarvitaan, koska metsiemme jäkälä ja luppo eivät poroille riitä. Ilman talven lisärehua eloporojen määrää jouduttaisiin pudottamaan kolmanneksella. Ilman lisärehua poroluvun nostoa ei voi edes ajatella.

Biotalouden hankaluuksia

Biotalouden kehityksessä hankaluutena on se, että tuotteiden kehittelyyn, kokeiluihin ja tuotantolaitosten rakentamiseen tarvittava raha on hankittava markkinoilta, maksavilta asiakkailta. Rahaa pitää tulla vaikkapa vessapaperia ostavilta kiinalaisilta tai selluloosan ostajilta. Sitä rahaa pitää tulla paljon.

Paljoa helpompaa on saada säätiöiltä tai rahastoilta apurahaa biotaloutta ja metsätaloutta herjaaviin kirjoitelmiin ja tiedotelmiin. Eikä sitä apurahaa tarvitse edes kovin paljoa, ainakaan veronmaksajilta palkkaa saavien uhkakuvien esittelijöiden julkaisujen valmisteluun.

Bioenergian faktantarkistusta

Bioenergian kestävyys on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua ja viimeksi tämän illan (9.10.2018) YLEn pääuutislähetyksessä professori Ollikainen totesi mm. että ”Biopolttoaineiden valmistus puusta pitäisi nyt unohtaa”.  Tälle toteamukselle sinänsä voi olla perusteita, jos ajattelee tietyn tyyppistä puupohjaista materiaalia ja tietyntyyppistä tapaa valmistaa biopolttoainetta. Siihen voi kuitenkin sisältyä riski vääränlaisesta yleistämisestä. Palaan siihen alempana.

Pohjoinen puu korvaamaan eteläistä puuvillaa

Metsäliitto (Metsä Group) tiedotti lokakuun (2018) alussa rakentavansa Äänekosken uuden biotuotetehtaansa kylkeen tekstiilikuitua valmistavan teollisen koelaitoksen. Puupohjaista vaatekuitua tuottava koelaitos on vuosikapasiteetiltaan 500 tonnia. Laitoksen rakentaminen alkaa heti, ja sen tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2019 lopussa.

Kyseessä on eräs kymmenen vuotta edenneitä biotalouden kehityspolkuja. Kemijärven massaliike toi nimittäin Stora Enson vuoden 2008 yhtiökokoukseen jo samantapaisen ehdotuksen, liukosellun.

Puuvoima vahvistaa leijonanosaansa

Uusiutuva puu oli tärkeintä voimaamme 1900-luvun alkupuoliskolla. Vielä 1960 saimme siitä tasan puolet kaikesta energiastamme. Fossiilinen tuontiöljy oli kuitenkin jo tulossa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat silloin 39 prosentissa.

Uusiutumaton öljyvoima nousi musertavan vahvaksi vuonna 1973, aina 61 prosenttiin. Noihin aikoihin suomalainen energiapeli oli varsin yksioikoinen. Se tarjosi tulevaisuudelle vain fossiilivoimaa ja sen vaihtoehtona ydinvoimaa. Puuenergia leimattiin vanhanaikaiseksi ja siitä haluttiin tykkänään eroon.

Energiapuun kummallinen hinta

Metsämme kasvavat massoittain pienpuuta, mikä ei ole vielä turvonnut paperi- tai tukkipuun mittaan. Uuden ajan biotalous, esimerkiksi autojemme tulevan biopolttonesteen tuotanto pohjaa paljolti juuri halvan pienpuun varaan.

Läpimitaltaan alle kymmensenttisestä, karsimattomasta puusta maksettiin alkuvuodesta 2018 tien varressa 20,4 euroa kiintokuutiolta (hankintahinta). Hinta on ollut hienoisessa laskussa viime vuodet. Puolet kahdenkympin maksusta soisi ohjautuvan palkaksi metsäänsä kasvattavalle, ja toisen puolen pienpuun korjanneelle koneurakoitsijalle.

Pohjois-Suomen biodieselin pitkän polun soisi jo johtavan maaliin

Kemin biodiesel, Ajoksen sataman viereen rakennettavaksi kaavailtu uuden sukupolven jalostamo on Pohjois-Suomen merkittävimpiä biotalouden hankkeita. Hanke oli kuopattu jo kerran, mutta se nousi 2016 kuin tarujen feeniks-lintu tuhkasta.

Hankkeen vetäjäksi tuli silloin kiinalainen bioenergian yhtiö Kaidi. Raaka-aine on energiapuu. Dieselin tekotavaksi oli valikoitumassa muunnos Saksassa 1920-luvulla keksitystä, alun perin kivihiiltä nesteyttävästä Fischer-Tropsch -synteesistä. Se nesteyttää myös energiapuun.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä