Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Työnteko

Vapauttaako työ vai onko aika vapautua työstä? Frei von Arbeit.

Minä teen tässä työtä. En tee mitä tahansa työtä, vaan työtä, johon minut on koulutettu. Minä olen filosofi. Filosofin tehtävä on nähdä asiat uudella tavalla. Hän on tehnyt työnsä, kun hän osoittanut jonkin itsestään selvänä pidetyn asian olevan monimutkainen tai monimutkaisen olevan yksinkertainen.  Minä teen tätä työtä nyt ilman palkkaa, vai teenkö?

Realismia maahanmuuttokeskusteluun

Perussuomalainen puolue julkaisi tällä viikolla maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa siitä kuinka Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttoa ja sen kontrollointia tulisi kehittää. Itse tutustuin kyseiseen tekstiin muutama päivä sen julkistamisen jälkeen, joten julkisuudessa oli jo siinä vaiheessa ehditty asiasta useiden tahojen toimesta keskustella. Se, että Jussi Halla-Aho oli kyseisen ohjelman päälaatija, ei varmasti ainakaan vähentänyt keskustelua.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä