Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Soidensuojeluohjelma

Miksi ryhtyä hiilisijoittajaksi? Vastaus: varmojen voittojen vuoksi!

 

"Kaikki alkoi tietysti suosta

Viimeisen lähes kahdenkymmenen vuoden aikana luonnonsuojelun ja ympäristöpolitiikan asiantuntija Risto Sulkavan päässä on pikkuhiljaa hahmottunut, miten suuri määrä hiiltä karkaa ojitetuista soista taivaan tuuliin. Yksikään mietintö, työryhmä tai toimikunta ei tuntunut kiinnittävän huomiota asiaan. Ei nähty, miten paljon soissa on potentiaalia päästöjen vähentämiselle.

Viherpiipertäjän puolustuspuhe

 

Suomessa on tapana kutsua halveksivasti kaikkia niitä ihmisiä viherpiirertäjiksi ( tai viher- vasemmistolaisiksi), jotka asettavat luonnon hyvinvoinnin taloudellisten arvojen edelle. Kumisaappaissa kulkeva virttynyttä villapaitaa käyttävä rastapää on varmaan monen verkkokalvolla ituhippiäisen prototyyppi.

Miksi Suomi tuhoaa itsensä?

Stubb. Vapaavuori. Ja ne muut. Koko revohka.

Miksi teitte sen? Markkinoidaksenne Natoa tehokkaammin? Turvataksenne sijoitukset loppuvaalikaudeksi?

Minun on Suomen kansalaisena ja ydinvoimaneutraalina täysin mahdotonta edes käsittää tätä kuviota.

Pitääkö reaktori saada mihin hintaan tahansa?

Haistatatteko oikeasti paskat Ukrainalle? Teettekö samoin sitten, kun Venäjä vyöryy johonkin Latviaan tai vastaavaan?

Iljettää.

Sammakoita kansanedustajan suusta

Kansanedustaja Pentti Oinonen ihmetteli eduskunnassa miten voidaan tärvätä 80 miljoonaa "rupikonnien kutupaikkojen suojeluun" ja luetteli sitten sen ilmeisesti Maria Guzeninalta kopioimansa listan "työttömille, eläkeläisille ja lapsiperheille", joille rahat paremmin kuuluisivat kun kosteikoistaan luopuville isännille - tietysti veteraaneja unohtamatta.

Soidensuojelu joutui poliittisen propagandan uhriksi

Soidensuojeluohjelmasta käyty keskustelu on ollut hämmentävää seurattavaa kaikille meille ympäristöpolitiikkaa pitkään vakavasti tehneille. Luonnon monimuotoisuuden katoaminen on nopeimmin etenevä ja merkitykseltään ilmastonmuutostakin suurempi uhka elinkelpoiselle maapallolle. Päästöjen saastuttama ympäristö voi palautua ennalleen, mutta kerran menetettyä luonnon monimuotoisuutta ei voi korvata tai palauttaa. Siksi arvokkaimpien ja uhanalaisimpien luontokohteidemme suojelu on niin tärkeää ja kiireellistä.

Grahn-Laasonen aloitti ympäristöministeriön alasajon

Puolueiden välillä on eroja. Kun vihreät jättivät omaa ohjelmaansa rikkovan hallituksen taakseen, astui ympäristöministeriön puikkoihin kokoomuksen Sanni Grahn- Laasonen. Epäilin, että kokoomus aloittaisi ympäristöministeriön alasajon vasta seuraavalla vaalikaudella, mutta Grahn-Laasonen otti ja etuili asian kanssa jo nyt. Kokoomusministeri kun pisti soidensuojeluohjelmalle stopin. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä