Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikunta

Helsingin vuoden 2020 talousarvio lähtee vakaalta talouspohjalta

Lähtökohdat kuluvan vuoden budjetille olivat lähes yhtä hyvät. Helsingin tilikauden tulos vuodelta 2018 oli lähes 200 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Veroprosenttia laskettiin, mutta siitä huolimatta verotulot kasvoivat arvioitua enemmän. Tämä johtuu työn määrän lisääntymisestä ja palkkojen kasvusta.

Ennusteen mukaan työllisyystilanne paranee ja palkkataso nousee entisestään. Helsinki tulee saamaan entistä suuremman verotuoton edelliseen vuoteen verrattuna. Veroprosenttia on varaa edelleen laskea.

Lapsia liikuttanut WAU ry konkursissa

Paljon on pidetty tyhjiä hölö- ja juhlapuheita koulun ja lasten liikunnan yhdistämisestä. Nyt WAY ry on mennyt konkursiin. Ainakin Vantaalla WAU-toiminta on ollut aktiivista.

Suomi voisi liikuttaa enemmän

Liikunta, se ihana, paljon antava harrastus. Kuitenkin nuoret liikkuvat vuosi vuodelta vähemmän ja yleiskunto heikkenee koko kansalla.

Meillä on liikuttu pienestä pitäen, onneksi. Sukset laitettiin jalkaan kun pysyin pystyssä ja lentopallo käsiin kun osasin kiinni tarttua. Aluesarjan aloitin 6-vuotiaana, jonka jälkeen aikalailla yhtäjaksoisesti on tullut pelattua, joku SM-mitalikin löytyy kaapista. Sen lisäksi olen liikkunut ja urheillut ihan omaksi iloksi kavereiden kanssa, kaikennäköisiä pihapelejä, hiihtoa ja mun lempparia, pulkkamäkeä.

 

Diabeteksen ennaltaehkäisyllä voitaisiin säästää miljoonia

Diabetesliiton mukaan säästäisimme jopa 26 miljoonaa euroa vuodessa, jos puolet vuosittaisista tyypin 2 diabetesdiagnooseista pystyttäisiin siirtämään vuodella eteenpäin. Se on merkittävä summa pienen maan taloudessa. Suomessa ykköstyypin diabeetikoita on 50 000 ja kakkostyypin diabeetikoita jo 300 000. Lisäksi 150 000 ihmistä sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään.

 

Liikuntaprosentti koko maahan

Laajasti tunnetun ja toimivaksi todetun prosenttiperiaatteen mukaan osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Useat maat ja kaupungit ovat sitoutuneet prosenttiperiaatteeseen. Tuore esimerkki Keski-Suomesta löytyy Jyväskylän Kankaan alueelta. Varsinais-Suomessa Turun yliopiston uudisrakennus hakee paraikaa teoksia taidekilpailulla. Uusi lastensairaala on luonnollisesti mainittava.

Suomi liikunnan kehitysmaa?

Suomen urheilumenestys on romahtanut 2000-luvulla. Urheilun merkitystä on hehkutettu, mutta todellisuudessa liikunta- ja urheilu ovat jääneet rahoituksessa tieteiden ja taiteiden jalkoihin. Valtion suunnalta hoetaan terveysliikunnan merkitystä. Käytännössä suunta on päinvastainen, nykynuoret liikkuvat vähemmän kuin edellinen sukupolvi ja kansa kunto heikkenee. Valtio ohjaa liikuntarahaa pääosin muualle kuin huippu-urheilussa urheilijoille ja valmentajilla sekä terveysliikunnassa niille, jotka liikkuvat liian vähän.

Liikunta- ja urheilurahat höntsään

Vaaliblogi 3

Suomessa ollaan huolestuneita lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä. Kansanterveyden pelätään romahtavan nuorten liikunnan puutteeseen. 

Jokaisella lapsella on oikeus liikuntaan

Alkuviikosta eduskunnassa käsiteltiin Suomen ensimmäistä liikuntapoliittista selontekoa. Tällä viikolla on vietetty myös lasten oikeuksien päivää.  Liikunnalla on merkittäviä terveysvaikutuksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle iästä riippumatta. Lasten ja nuorten osalta on erittäin huolestuttavaa, että heidän keskimääräinen fyysinen kuntonsa on huonontunut jatkuvasti. Huomioitavaa on, että digitaaliset älylaitteet haukkaavat nykyään aikamoisen osan monen lapsen ja nuoren ajasta.

Verotuksellakin voidaan joko lisätä tai vähentää liikuntaa

Moni sairaus olisi ehkäisty tai hoidettavissa, jos kävelisimme tunnin joka päivä. Hyvän nyrkkisäännön mukaan kannattaa pyrkiä ensin 7 000 askeleeseen päivässä säässä kuin säässä.

Kuitenkin Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen THL:n tuoreet tilastot kertovat aivan muuta. Yli neljännes meistä ei liiku juuri lainkaan. Toisaalta samaan aikaan yhä useampi liikkuu ja jumppaakin jatkuvasti. Suositukset eivät kuitenkaan täyty edes osittainkaan, vaikka kyseessä olisi miten tehokas hikijumppa, jos liikuntaa harrastetaan vain yksi kaksi kertaa viikossa.

Liikuntapoliittinen selonteko - lisää liikettä, lisää yrittäjyyttä

 

Liikuntapoliittinen selonteko on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Alkuperäisen suunnitelman mukaan se piti antaa jo kevätistuntokaudella. Näkemyserot muutaman ministerin välillä viivästyttivät käytännössä valmiin paperin julkaisua. Politiikassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Politiikan ja liikunnan yhdistelmästä syntyy liikuntapolitiikkaa. Valtioneuvosto on nyt hyväksynyt eduskunnalle annettavan 55–sivuisen selonteon.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä