Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hoitajat

LISÄÄ HOITAJIA VANHUSTEN KOTIHOITOON

Lähihoitajien ammattiliitto Super haastatteli 3000 kotihoidossa työskentelijää ja sai tutkimustulokseksi, että lähihoitajat kantavat hirvittävää eettistä kuormaa siitä syystä, että resurssit eivät riitä lain edellyttämän hoidon tarjoamiseen. 96% haastateltavista hoitajista koki huolta nimenomaan hoidon laadusta, eli siitä, että hyvä hoito ei toteudu. Kotihoidossa hoitajien siirtymäaikoja ei oteta huomioon, kiireen takia taukoja ei ehditä pitää.

Rokotus on terveydenhuoltohenkilöstölle vapaaehtoinen – mutta vain näennäisesti

Rokotukset aiheuttavat kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa ja aktiiviset rokotusten vastustajat tullevat tätäkin blogistia kohta arvostelemaan. Rokotusvastaisten tahojen aktiivisella kampanjoinnilla pyritään vaikuttamaan päättäjiin niin Suomessa kuin ulkomailla. EU-komission puheenjohtaja kiinnitti unionin tilaa koskevassa puheessaan 2017 huomiota rokotusvastaisuuden leviämiseen ja ilmaisi huolensa tämän merkityksestä kansanterveydelle (http://europa.eu/rapid/press-release_IP-18-3457_en.htm).

Kotihoidon aliresurssointi syö työntekijää ja vaarantaa asiakastyön laadun

3.2.18 Vantaan Sanomissa uutisoitiin kotihoitajista, jotka itkevät saatuaan työvuorolistat käteen.  Minusta 60 prosentin välitön työaika on utopiaa, edustaa aikamme kovia arvoja. Kunnat ja valtio eivät voi mennä toistuvasti niukan budjetin taakse piiloon, kun samaan aikaan juhlapuheissa ennen vaaleja kaikki ovat vanhustenhoidon asialla.

Nyt viimeistään sote-uudistuksesta pitää uskaltaa puhua!

Yksityisten terveyspalveluiden tehtävä on tukea kunnallisia palveluita, mutta ei hallita koko sektoria. Tämä yksityistämisen kiima on yksisuuntainen tie, johon yhteiskunnallamme ei ole varaa.

Hoitajat, älkää marisko, vaan vaihtakaa alaa

Tässä ehdotettu ratkaisu, mikäli tällainen pienemmän palkan ala ei kiinnosta. Esimerkiksi insinöörinä voisi tienata enemmän.

Vanhustenhoidossa paljon parantamista

Vaikka Suomen väitetään olevan hyvinvointivaltio, ovat monet asiat retuperällä ja parantamisen varaa olisi vaikka millä mitalla. Yksi näistä on vanhustenhoito. 

Hoitoalan leadership uusiksi

Hoitoalalle kannattaa hakeutua jatkossakin, koska väestö vanhenee (vanhushuoltosuhde kasvaa) ja työnäkymiä on varmasti. Toisaalta ei kannata odottaa suuria rikkauksia ikinä kunnan tai valtion palveluksessa. Lääkärien esimerkillä on todella merkittävä rooli koko hoitoalan käytäntöihin ja tähän on saatava muutos.

Johtoryhmän jäsenet sairaalan osastoyksikössä tai koko sairaalassa

Motivaation parantaminen hoitotyössä

Suomalaisten sairaanhoitajien halukkuus vaihtaa alaa on korkeampi kuin missään muualla. Sairaanhoitajaliiton selvityksen mukaan joka toinen sairaanhoitaja miettii vakavasti tällä hetkellä alan vaihtamista. Etenkin nuoret sairaanhoitajat kaipaisivat kunnon perehdytystä, enemmän tukea työhönsä ja parempaa yhteyttä esimiehiinsä. Myös rankat eettiset tilanteet ja osallistumismahdollisuuksien puute kuormittavat hoitajia. Edunvalvonta ja alakehitys on pettänyt pahasti, koska naisvaltaisilla aloilla ei valitettavasti ole ollut riittävästi paukkuja rikkoa lasikattoja. 

Aikaa tehdä työ hyvin

Vanhukset ovat edelleen heitteillä. Kotona pitää olla viimeiseen asti, mutta missä kunnossa? 
Laitos/palveluasumispaikat ovat vähissä, jono ei vedä. Kannattaa jokaisessa yksikössä laskea se kuuluisa hoitajamitoitus, jossa on tietysti vain suosituksena minimirajat, mutta jos raja menee alle, voi aina ottaa vaikka Aviin yhteyttä. 

Hoitaja, onko sinulla varaa tähän?

Meillä on jo tällä hetkellä laaja skaala hoiva-alan yrityksiä, jotka maksavat veronsa veroparatiiseihin, eivät Suomeen. Kunnat maksavat kalliisti ostopalveluina asiakkaiden hoidon tai palvelun. Nämä yritykset ovat melkein joka tapauksessa voittaneet kilpailutuksessa, koska ovat tarjonneet palveluitaan kunnille halvimmalla. Tässä kohtaa hinta ja laatu eivät kohtaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä