Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta EU-kriittisyys

Eu-kriitikoiden turva on yhden miehen varassa

Vankkumattomana eurooppalaisen ihmisyyden, vakauden ja rauhan yhteisön ( Eu ja euro) kannattajana olen myös minä kyllästynyt eurojen lapioimiseen Kreikan pohjattomaan kassaan. 

Konkurssissa oleva välimeren valtio on röyhkeydessään vailla vertaa. 

Hämmennystä aiheuttaa myös Suomen ns. johtavien Eu-kriitikoiden hampaattomuus ja takinkääntö. Samalla myös koetellaan politiikan ja poliitikkojen uskottavuutta. 

EU:n jäsenvaltio vai osavaltio????

Suomen liityttyä EU:iin on kaikki mennyt pikkuhiljaa loivassa kaaressa alaspäin.

Suomen sanotaan olevan EU:n jäsenvaltio, mutta määräilemisen perusteella olo on kuin osavaltiossa. Milloin ihmiset huomaavat, kuinka oman maamme määräysvalta luovutetaan hiljalleen muiden maiden määräysvallan alle?

PS-Nuoret on hyväksytty European Young Conservativesin jäseneksi

Perussuomalaiset Nuoret hyväksyttiin European Young Conservativesin (EYC) jäseneksi Freedom Summit -tapahtumassa, joka pidettiin 5.-7.9. Cambridgessa, Englannissa. Tapahtumaan osallistui yli 200 nuorta vaikuttajaa ympäri Euroopan ja esimerkiksi Yhdysvalloista, Australiasta ja Tunisiasta. Osallistuin tietysti tilaisuuteen.

EYC vastustaa vallan keskittämistä Brysselin byrokraateille. Yhdessä voimme uskottavasti taistella itsenäisten kansakuntien Euroopan puolesta.

Eurokriittiset voittivat Suomessa ja Euroopassa

Vaalipäivä oli eilisen päivän päälivaiva, sillä lämpömittari huiteli 30 astetta.

Euroopan unionin demokratia on kansanvallan pilkkaa jo siksi, että Suomi saa 751-paikkaiseen europarlamenttiin vaivaiset 13 meppiä. Kyllä paikat pitäisi jakaa maiden kesken tasan eikä asukasluvun mukaisessa suhteessa. Vai eivätkö muka eri maiden tahtotilat ole yhtä tärkeitä? Nykykäytäntö perustuu siihen väärinkäsitykseen, että asioista pitää päättää Euroopan unionin näkökulmasta eikä eri maiden omaa etua ajaen.

Kiitos eurokriittisille!

Ummehtuneita tekstiilejä tuuletetaan raikkauden lisäämiseksi. Harva pitää tätä huonona asiana. Politiikkaa tuuletettaessa käy niin, että tietyt arvot ja normit on asetettu kriittisen tarkastelun alle. Se on aivan normaalia. Sillä pyritään varmistamaan se, että yhteisiä asioita hoidettaessa tulemme tarkastelleeksi erilaisiakin vaihtoehtoja. Samalla se luo raikkautta ja aitoutta. Vanhojen — ja kenties jo ummehtuneiden — aatteiden puolustajat joutuvat asiapohjalla perustelemaan konsensushymistelyään. Raikkaus palaa politiikkaan.

Eu-vastaiset ehdokkaat pelottavat valtaeliittiä

Yrityslobbarit sekä maailman valtaeliitti on tietojen mukaan lähestyvistä eurovaaleista huolissaan, koska EU-kriittiset puolueet ovat lisänneet kannatustaan mm. Saksassa, jossa EU-kriittinen AfD-puolue on gallupeissa nyt suurimmassa suosiossaan.

 

Merkeliltä outo paimenpuhe - Suut kiinni !

Suuri on hätä EU valtaeliitillä näin vaalien lomassa. Jopa siinä määrin että Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii pitämään poliittiset vaikutusyritykset kurissa, kun euroalueen pankeille järjestetään stressitestit.

Totta vai tarua?

On esitetty väite, että Muutos 2011 ei ole rasistinen puolue sekä, että puolueena se ajaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Tämä käy ilmi mm. seuraavassa:

""Muutos 2011 korostaa yksilön vastuuta", Kaakkola sanoo. " Irtisanoudumme tietenkin rasismista, natsismista ja mitä niitä onkaan. Se on päivänselvä asia" , Kaakkola sanoo."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä