Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Kaikki blogit puheenaiheesta AY

Rinne polkaisi tyhjää


Kas niin. Hallitustunnustelut on käyty ja AY-liikkeet ovat jo potkimassa Antti Rinteen pakaroita mustelmille. Vaatimuksia tai hieman korrektimmin esitettynä ohjailu hallitustunnustelijan painostamiseksi on täysillä käynnissä eduskunnan ulkopuolisten vaikuttajien taholta. Tällainenhan oli täysin pois suuljettavaa sote- maakuntauudistusta käsiteltäessä, kun SDP oli oppositiossa- vai kuinka?

Ay-liikkeiden ahneus.

Kojamo, tuo entinen Vvo teki huipputuoton, hienoa sinäänsä...Mutta. Millä se on sen tehnyt? Nostanut vuokria ja jättänyt korjaukset minimiin? Saanut avustuksia,vai millä? Itse asuin aikoinani Vantaalla Vvo:n homerivarissa ja " Yleishyödyllinen " pulju hoiti omaisuuttaan todella huolimattomasti. Kattojen vuodot hoideltiin huolimattomalla näennäiskorjauksella,joku heppu kävi katolla naputtelemassa ja sisäkaton vuotokohta maalattiin, silti sateen jälkeen uudestaan vuoti kuitenkin.

Aika nurinkurista

Tällä hetkellä on järjestäytyneen työnantajan tehtävä kerätä rahaa ammattiliitoille toimintaan, joka ohjataan työnantajia vastaan.

Työnantajien tulisi tulevaisuudessa kieltäytyä tuosta tehtävästä. Tilittäköön työntekijät itse jäsenmaksunsa. 

Itse vastustan poliittisia lakkoja. Jos joku jurppii työntekijäpuolta, niin osoittakoon mieltä omalla ajalla. Sen voi tehdä niinkin, eikä aiheuta syyttömille työnantajille ja sivullisille vahinkoa.

Se joka kuoppaa kaivaa...

Sipilä, Orpo ja Soini saavat varmasti pidettyä rivinsä suorana tulevassa Eduskunnan teatteriäänestyksessä. Ministerit rintarottingilla vetoavat sen jälkeen demokratiaan, vaikkakaan demokratiaan suuremmin ei kuulu, että porukan johto kertoo kuinka demokraattisen edustajiston pitää äänestää. "Se joka kuoppaa toiselle kaivaa.." Alkaa vanha suomalainen sananlasku. Ammattiliitto Pro teki lokakuun alussa kyselyn liiton aktiiveille. Kyselyyn osallistui 156 aktiivia.

Työttömyys on vasemmistopoliitikkojen ja AY-liikkeen vika

Kansanedustaja Anna Kontula kirjoittaa tärkeää asiaa siitä, miten työttömyys ei ole työttömien vika, vaan nykyisten numeroiden valossa matemaattinen välttämättömyys. On ihan sama, miten ahkeria työttömät ovat, mikäli kymmentä työtöntä kohti on auki vain yksi työpaikka. Vaikka työnhakija olisi miten motivoitunut työnhakija, töitä ei motivaatiolla tule löytymään, mikäli avoimia työpaikkoja ei ole.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä