Ensimmäiset tutkimukset ihmisten altistumisesta säteilylle Fukushiman seurauksena ovat nyt valmiit, ja turma näyttää osoittautuvan ihmisille harvinaisen vaarattomaksi teollisuusonnettomuudeksi - etenkin, jos kuolleiden, loukkaantuneiden ja sairastumisvaarassa olevien määrää vertaa uutisoinnin määrään. Samaan aikaan raivaustyöt voimalassa jatkuvat pienin askelin, eikä taka-askeliltakaan ole aina vältytty. Tämä on lyhyesti todeten maailman toiseksi pahimman ydinonnettomuuden tilanne elokuussa 2011, viisi kuukautta onnettomuuden jälkeen.
Japanin hallituksen ja sähköyhtiö TEPCO:n odotetaan antavan huomenna tiistaina virallisen lausunnon, jonka keskeinen sisältö on tämä: Fukushiman ydinvoimala on nyt saatu vakautettua. Uutinen ei välttämättä merkitse lopun alkua tässä maaliskuusta jatkuneessa jännitysnäytelmässä, mutta se on varmasti alun loppu.
Uutiset Fukushimasta eivät kerro kaikkea! Suomessa on havaittu VIISI KERTAA ENEMMÄN SÄTEILYÄ KUIN JAPANISSA!
Vuonna 1986.
STUK:in ja IAEA:n mukaan Fukushiman lähialueilla on havaittu radioaktiivista jodia (I-131) muutamasta sadasta aina noin 90 000 becquereliin neliömetrillä (Bq/m^2). Tokion alueella laskeuma on 2900 Bq/m^2. Cesiumpitoisuudet (Cs-137) ovat olleet viidesosasta kymmenesosaan jodipitoisuuksista, eli 13 000 Bq/m^2 pahiten saastuneilla alueilla ja 560 Bq/m^2 Tokiossa.
Japanin ydinvoimaloiden tilanteesta liikkuu netissä villejä arvioita. Koska toimittajilla ei ole ilmeisesti mahdollisuuksia tehdä tarkempia selvityksiä, yritän selvittää tässä seuraavassa tapahtumien kulkua ja sen vaikutuksia parhaani mukaan. Lähteenä käytän osaksi Josef Oehmenin hyvää yhteenvetoa, jonka voi lukea englanniksi täältä. Muita lähteitä ovat uutiset Japanista ja maailmalta, sekä keskustelu muutamalla tekniikkaan keskittyneellä sivustolla.
Maailmaa pyörittää energia. Se, kuinka se tuotetaan, tulee ratkaisemaan tämän vuosisadan kehityksen, yhteiskuntiemme kohtalon, ja kenties ihmislajin tulevaisuuden.
Olen noin kolmikymppinen DI, nykyinen jatko-opiskelija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Lisää Kuka-sivuilla.
Pyrin vastaamaan asiallisiin kommentteihin asiallisesti. Vastaan mielelläni kysymyksiin kykyjeni mukaan, ja pyrin etsimään lisätietoa mikäli oma osaamiseni ei riitä.