*

Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Fukushima heinäkuussa: ei lopun alku, mutta alun loppu

  • Fukushiman ja Tshernobylin laskeuma samassa mittakaavassa.
    Fukushiman ja Tshernobylin laskeuma samassa mittakaavassa.

Japanin hallituksen ja sähköyhtiö TEPCO:n odotetaan antavan huomenna tiistaina virallisen lausunnon, jonka keskeinen sisältö on tämä: Fukushiman ydinvoimala on nyt saatu vakautettua. Uutinen ei välttämättä merkitse lopun alkua tässä maaliskuusta jatkuneessa jännitysnäytelmässä, mutta se on varmasti alun loppu. 

 

Tapahtumia alusta saakka tarkasti seuranneen Atomic Power Reviewin tietojen mukaan Fukushiman reaktoreissa on nyt toimiva jäähdytysjärjestelmä, reaktoreiden lämpötilat ovat hyväksyttävissä rajoissa ja hallittavissa, ja uusien vetyräjähdysten riski on minimoitu tai poistettu kokonaan pumppaamalla reaktoreihin palamatonta typpeä.

 

Aiemmin huolta aiheuttaneiden käytetyn polttoaineiden varastoaltaiden jäähdytys toimii, eikä merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita ole päässyt niistä ympäristöön. Toisin kuin vielä huhtikuussa huhuttiin, käytetyn polttoaineen altaat ovat hyvässä kunnossa, kuten myös suurin osa käytetystä polttoaineesta. Toisin kuin on huhuttu, polttoainesauvat eivät ole syttyneet palamaan.

 

Suurin osa hätäjäähdytyksessä käytetystä merivedestä on kerätty talteen, ja sitä puhdistetaan pikkuhiljaa. Ylipäätään, radioaktiivisten aineiden leviäminen veteen tai ilmaan on käytännössä katsoen kyetty pysäyttämään, vaikka pieniä päästöjä onkin odotettavissa. Puhdistustöissä koetaan vielä täysin varmasti myös takaiskuja ja odottamattomia vaikeuksia, mutta yleistä vaaraa tai terveyshaittoja aiheuttavien säteilyvuotojen riski on enää hyvin pieni. 

 

Pelastus- ja raivaustyö on nyt muuttunut puhdistus- ja purkutyöksi. Voimalan ympäristöön on jo levitetty suuria määriä pieniä hiukkasia sitovaa ainetta radioaktiivisten aineiden leviämisen estämiseksi. Käytetylle jäähdytysvedelle on rakennettu varastotankkeja, ja aluetta puhdistetaan. Seuraavassa vaiheessa reaktorin 1 vaurioitunut suojarakennus peitetään väliaikaisella, telttamaisella katoksella. Samanlaisia katoksia suunnitellaan ja rakennetaan muillekin vaurioituneille reaktorirakennuksille. Kun katokset on saatu asennettua, purkutyöt voivat alkaa ilman pelkoa rakenteissa mahdollisesti vielä olevien radioaktiivisten hiukkasten pakenemisesta. 

 

Nyt on hyvä aika summata alustavasti onnettomuuden vaikutukset ihmisiin ja luontoon. Tiedetään, että 

  • kolme työntekijää kuoli maanjäristyksessä ja tsunamissa
  • yksi työntekijä kuoli sydänkohtaukseen pelastustöissä
  • useat työntekijät (mahdollisesti 20?) ovat saaneet niin paljon säteilyä, että käytössä olevan pessimistisen säteilyn vaikutuksia arvioivan mallin mukaan heillä saattaa olla noin 1-2 % korkeampi riski saada syöpä joskus elämänsä aikana; toisin sanoen, heidän syöpäriskinsä on 21-27 %, verrattuna säteilyä saamattomien 20-25 % riskiin (lähde: Wakeford 2011, 170
  • noin 200 000 ihmistä evakuoitiin ydinvoimalan ympäristöstä; noin 45 vanhuksen tiedetään kuolleen osaksi evakuoinnin johdosta

 

Onnettomuus on myös levittänyt radioaktiivisia aineita laajalle alueelle. Uutisoinnissa mainitaan kuitenkin harvemmin, kuinka laajalla alueella radioaktiivisia aineita on niin paljon, että toimenpiteisiin on aihetta. Tällä hetkellä parhaan tietoni mukaan pahiten saastunut on noin 30 km voimalasta luoteeseen levittyvä viuhkamainen alue (kts. kuva, jossa vertailu Tshernobylin laskeumaan). Tällä, noin 500-1000 neliökilometrin alueella joudutaan todennäköisesti puhdistustoimiin, ennen kuin pitkäaikainen ihmisasutus tai maanviljelys voidaan sallia. Myös muualla voi olla paikallisia laskeumapesäkkeitä.

 

Uutisointi on viime aikoina painottunut pitkälti Japanista löydettyihin "säteileviin ruokiin" ja ihmisten saamiin "suuriin säteilyannoksiin." Uutisoinnissa on säännönmukaisesti jätetty mainitsematta, mitä käytännön vaikutuksia kyseisillä annoksilla on. Esimerkiksi Fukushimasta evakuoiduilta asukkailta mitattu kolmen millisievertin (3 mSv) säteilyannos vastaa lentokonehenkilökunnan yhdessä vuodessa saamaa lisäannosta; mikään tutkimus maailmassa ei kuitenkaan ole löytänyt kyseisen altistuksen aiheuttavan havaittavia terveysriskejä.

 

Mitä "säteilevään ruokaan" tulee, olen jo aikaisemmin kirjoittanut, kuinka uutisoinnissa mainitut sallitut rajat lasketaan. Maailman ruokajärjestö FAO:n laskemaan raja-arvoon saakka ruokaa olisi turvallista syöttää vaikka vastasyntyneelle vaikka joka ikinen päivä ilman mitään rajoituksia; lievästi rajat ylittävä ruoka on vaarallisuudeltaan jotain kärähtäneen makkaran ja muutaman viinilasillisen välillä. Vasta, kun ylitys on hyvin suuri - ehkäpä noin kymmenen-kaksikymmentä kertaa yli ohjearvon - voidaan aikuisen kohdalla puhua realistisista, tilastollisesti ylipäätään havaittavissa olevista terveysriskeistä. Tällöinkin säteilevää ruokaa pitäisi nauttia pidempiä aikoja. 

 

Vähemmälle uutisoinnille onkin jäänyt, että esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin uhreja ja heidän jälkeläisiään yli 60 vuoden ajan tutkinut japanilais-amerikkalainen Radiation Effects Research Foundation ei usko Fukushiman aiheuttavan minkäänlaisia havaittavia terveysvaikutuksia. Samaan tulokseen päätyy säteilysuojelualan arvostetuimman tieteellisen julkaisun, Journal of Radiological Protectionin päätoimittaja Richard Wakeford kesäkuun pääkirjoituksessa (Wakeford 2011). 

 

Muunlaisia vaikutuksia Fukushimalla on toki ollut. Saksa ilmoitti kesäkuussa sulkevansa kaikki ydinreaktorinsa vuoteen 2022 mennessä. Vajeen kattamiseksi suunnitellaan rakennettavan 10-30 gigawattia uutta hiili- ja kaasuvoimatehoa. Vertailun vuoksi, esimerkiksi tuulivoimamaa Tanskan keskimääräinen tuulivoimateho - yhteensä - on noin 0,64 GW. 

 

Nyt Saksassa aiotaan käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan varattuja rahoja uusien hiili- ja kaasuvoimaloiden rakentamiseen. Uutiseen haastatellun talousministeriön tiedottajan mukaan tämä on välttämätöntä, jotta ydinvoimasta voidaan luopua. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Viime hetken lisäyksenä juuri julkaistu tutkimus: vaikka tämän vuoden sato onkin mennyt pilalle, maanviljely suurimmalla osalla Fukushiman aluetta näyttää olevan jo nyt turvallista.

http://www.nature.com/news/2011/110713/full/475154...

Juhani Putkinen

Kiitos asiallisesta ja kiihkottomasta tietopaketista.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Voi tuota tietämisen riemua! Kyllä täytyy tunnustaa, että olen katteellinen. Kaehin tuota luottamusta kaiken maailman höntitysilmotuksiin ja tutkimuksiin.

Mie aattelen, että sannoohan sen järkiki, että met emmä voi vielä ees tietää, mitä kaikkea seuraamuksia japanilaisten onnettomuuksilla on.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Jos uskoo, että ihmisen on ylipäätään mahdollista tietää jostain jotain, tieteellinen metodi on tähän mennessä osoittautunut toistaiseksi toimivimmaksi järjestelmäksi tietää vähän paremmin. Ei mikään tieto ole täydellistä tahi täysin varmaa, ainoastaan uskonnot voivat täysin varmaa tietoa julistaa jakavansa. Mutta kun itse en usko ilmestyksiin tai julistuksiin, niin pidän näitä tutkimuksia parhaana saatavissa olevana vaihtoehtona. Kaikki tutkimukset ovat alustavia ja voimassa toistaiseksi. Mutta tähän asiaan perehtyminen antaa vahvan syyn olettaa, etteivät pelkosi tule toteutumaan.

Säteilyn vaikutuksia ihmisten ja eläinten terveyteen on tutkittu yli 60 vuoden ajan. Sitä on tutkittu todennäköisesti enemmän kuin mitään muuta vaarallista ainetta. Tshernobylin seurauksia on tutkittu 25 vuotta, eivätkä mitkään löydökset ole antaneet aihetta muuttaa johtopäätöksiä - paitsi ehkä optimistisemmiksi. Nuo tuossa ylhäällä esittämäni arviot perustuvat pessimistisiin oletuksiin. Todennäköisesti vaikutukset jäävät vielä vähäisemmiksi.

Voit olla vapaasti eri mieltä. Mutta ymmärrä, että ellei minkäänlainen määrä todisteita tai loogista päättelyä pysty muuttamaan näkökantaasi, liikut uskonnon puolella.

Ydinvoiman vastaisuudessa on kyllä paljon uskonnollisen hurmosliikkeen piirteitä; itse suren sitä, koska tieteenvastaiset ympäristönsuojelijat vetävät samalla mattoa alta ehkäpä väkevimmältä ympäristönsuojelua puoltavalta taholta: vertaisarvioidulta tieteeltä. Jos ryhdymme arvioimaan ja valikoimaan tutkimuksia sen perusteella, mihin haluamme uskoa, emme ole esimerkiksi tupakkayhtiöitä lainkaan parempia.

Henri Lentonen

Tästä videosta voi nähdä säteilylaskeuman leviämisen maapallolle:

http://www.youtube.com/watch?v=0Fx8x5hkLMM

TEPCO sanoo, että radioaktiivisen veden käsittely vie vuosia:

http://enenews.com/japan-tepco-to-admit-that-treat...

Tokiosta on löydetty jopa suurempia säteilypitoisuuksia, kuin Fukushimasta: tämä antaa syyn antaa enemmän painoarvoa sille väitteelle, että koko Japani on saastunut asuinkelvottomaksi:

http://enenews.com/highly-radioactive-substances-d...

Kaiken kaikkiaan, tilanteen koko vakavuus on vasta alkamassa paljastumaan. Se on ehdottomasti selvää, että evakuointi on ollut todella alimitoitettua heti alusta lähtien.

Tässä vielä pari omaa blogaustani Fukushiman tilanteesta:

http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7820...

http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7787...

- Kiltamestari

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Radioaktiivisia aineita on kyllä havaittu - Suomessakin - muttet nyt taida ymmärtää, kuinka pienistä määristä on kuitenkin kysymys. Linkeissäsi mainitut pitoisuudet ovat vielä pieniä ja paikallisia. Ne ovat hyvin todennäköisesti* pienempiä kuin Suomeen Tshernobylin seurauksena satanut laskeuma. Suomi ei, viimeksi tarkastaessani, ole saastunut asuinkelvottomaksi.

* = Linkissä käytetään yksikköä becquerelia kilogrammalle. Yleensä laskeuma esitetään yksikössä bequerelia neliömetrille. Koska laskeuma ei ole uponnut kovin syvälle - kts. ensimmäinen kommentti ja siinä linkattu uutinen - muuntokerroin kilogrammoista neliömetreiksi lienee noin 20 (neliömetrissä on 20 kg saastunutta maata).

Älä usko minua - Suomen luvut ovat Vihreiden Satu Hassin 2006 pitämästä esitelmästä. Voit löytää linkin täältä:

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66511-radioak...

Radioaktiivisten aineiden yksi piirre on nimenomaan se, että ne ovat niin helposti havaittavissa. Juuri siksi lääketieteessä käytetään radioaktiivisia aineita esimerkiksi ruoansulatuksen tutkimiseen: äärimmäisen pienetkin määrät on hyvin helppo havaita. Tästä syystä voit esittää karttoja, joissa Fukushiman laskeuma leviää ympäri maailman. Leviäähän se - kysymys on, kuinka paljon sitä on.

Jos minulla olisi paljon rahaa, tilaisin massaspektrometrianalyysit etsiäkseni Ichihaban öljynjalostamon suunnattomassa tulipalossa levinneitä kemiallisia, syöpää ja muita sairauksia aiheuttavia myrkkyjä. Niitä löytyisi takuuvarmasti Suomestakin; niiden tunnistaminen tosin olisi hankalampaa, koska samoja myrkkyjä levitetään fossiilisen energiateollisuuden toimesta normaalina toimintana. Emme vain kuule niistä, koska niiden havaitseminen vaatii vaikeita koejärjestelyjä ja kalliita laitteita. Toisin kuin radioaktiivisen säteilyn.

http://www.cbsnews.com/video/watch/?id=7359275n

Henri Lentonen

Tieteen mukaan ei ole turvallista määrää säteilyä. Vilkaiseppas näitä linkkejä täällä blogissa, niin ehkä muutat asennettasi tähän dyinkatastrofiin:

http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7838...

- Kiltamestari

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Jos säteilyannoksen kasvu on mielestäsi aina katastrofi - riippumatta annoksen koosta - saanko kysyä, mihin käytännön toimenpiteisiin olet ryhtynyt mm. radon-altistuksesi minimoimiseksi? Oletko jo kieltäytynyt röntgen- ja tomografiakuvauksista? Oletko lopettanut lentämisen? Entä tupakoinnin? Vältätkö yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta olevissa paikoissa käymistä?

Kaikista noista ylläolevista joko saa täysin varmuudella tai niistä on mahdollista saada eliniän aikana huomattavasti suurempi säteilyannos kuin edes evakuoidut japanilaiset saavat eliniän aikana Fukushimasta.

Tarkennetaan sen verran, että tällä hetkellä pienten säteilyannosten vaikutuksista on olemassa neljä teoriaa.

On olemassa teoria, jonka mukaan pienet annokset ovat suhteellisesti vaarallisempia kuin suuret. Tätä mallia kannatetaan lähinnä ydinvoiman vastustajien keskuudessa. Tieteellistä näyttöä sille on vähänlaisesti; on olemassa jopa suoraa empiiristä näyttöä, ettei suosituin selittävä malli, ns. second event theory, voi pitää paikkaansa. (Tiedonjanoisille mainittakoon, että ko. koe tehtiin antamalla koe-eläimille sekä radioaktiivista että vakaata toriumin isotooppia. Sairastuvuus kasvoi yhtä paljon.)

Toisen teorian mukaan säteilyn terveysvaikutukset ovat lineaarisia: 100 millisievertin annos aiheuttaa ongelmia kymmenesosan siitä mitä 1000 millisievertin annos. Tämä niinsanottu LNT-malli on tällä hetkellä säteilysuojelun perustana. Todisteita tästäkään ei oikein ole; pienten säteilyannosten vaikutusten tutkiminen on erittäin vaikeaa. Sanottakoon kuitenkin, että LNT-mallin taustalla olevalla logiikalla 20-asteinen vesi aiheuttaisi vakavia palovammoja joka viidennelle. Mallia kuitenkin käytetään varmuuden vuoksi: se on varovaisin malli, jolla on edes jonkinlaista tieteellistä perusteltavuutta.

Kolmannen teorian mukaan on olemassa jokin yksilöllinen kynnysraja, jota alhaisemmat annokset eivät käytännössä ole haitallisia - kiitos ihmiskehon luontaisten korjausmekanismien. Tällä hetkellä näyttö on kallistumassa tähän suuntaan, mutta varmempaa tietoa joudutaan odottamaan kenties pitkäänkin. Tälle mallille olisi myös hyvä evoluutiohistoriallinen perustelu: elämä kehittyi noin kaksi kertaa nykyistä voimakkaammin säteilleellä Maapallolla. Analogiana voidaan pitää myös UV-säteilyn sietoa: auringonvalossa elävät eläimet ovat sopeutuneet sietämään jonkin verran haitallista UV-säteilyä ilman ongelmia.

Neljännen teorian mukaan pienet säteilyannokset ovat suorastaan hyväksi, virittäen kehon puolustusmekanismeja torjumaan mm. syöpäsoluja. Tätä ns. hormeesiteoriaa tukevat muutamat varsin ansioituneet säteilytutkijat, mutta näyttö on kiistanalaista.

Käytän itse varovaisuusperiaatteen nimissä LNT-mallia, kunnes näyttöä jostain muusta on.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Japanin hallituksen ja sähköyhtiö TEPCO:n odotetaan antavan huomenna tiistaina virallisen lausunnon, jonka keskeinen sisältö on tämä: Fukushiman ydinvoimala on nyt saatu vakautettua. "

Minusta kaikki merkit on toista suuntaa antavia? Fukushiman karjan liha kielletään liian saastumisen takia jne.. Vai luuletko,että kaikki saadaan pyyhittyä pois ihmisten tiedosta?

Arto Lauri

Ole kuule huoleti. Tällaiset J.M.Korhosten kaltaiset energia- amatöörit vetäisee sellaisia verisiä ydinalan miljoonakorruptoitaan.

Että IAEA:n aikomukset taoattaa ydinvoimin satoja miljooniaan tulevat r a i k k a a sa t i toteutumaan. Öö. . mikäli siis tällaiset ydinmassamurhaamisen Helsingin kannattajaukulelet yms. päästetään kansan kohtalostamme päättämään.

Kuvaavaa onkin, että Häkämies hyppii seinille, kun edes Arevalle ei enää kelpaa Suomen 0,1% 5- kertaa energianegatiivisen uraanikaivostemme mahot uraanipaskat. Niinpä niin Saksa, Itävalta, Italia, Irlanti, Norja ovat saamassa ydinalasta poistuvia mm. Sveitsin, Japanin ja viimeisin uuden ydinvastaisemman suunnan on ottanut myös Venäjä, Kiina! Syykin ON selvä. On silkkaa hulluutta sijoittaa käsiin räjähtävään ja 5- kertaa energianegatiiviseeen ydinenergiaan. USA tekee v i e l ä ydinASEITAAN! Mutta nyt alkaa sieläkin rahakirstujensa pohja paistaa. Ja Kalifornian Arnoldin ydinvastaisuus alkaa lyödä läpi kansansa ollessa 2/ 3 osa kun maailman väestöstä ON ydinvastaista!

Risto Jääskeläinen

Lauri: "Ole kuule huoleti. Tällaiset J.M.Korhosten kaltaiset energia- amatöörit vetäisee sellaisia verisiä ydinalan miljoonakorruptoitaan."
Kun kommentoija Lauri näyttää tietävän, niin voisiko hän kertoa minullekin, että mistä pääsisin osalliseksi korruptiosta kirjoittamalla? En kokisi sitä edes kovin vääräksi, jos kirjottaisin rehellisen mielipiteeni ja siitä maksettaisiin.

Henri Lentonen

Korruptiohan tarkoittaa jonkin asian vääristymistä: esimerkiksi ydinvoima on korruptiota, koska se vie 5 kertaa enemmän energiaa, mitä se tuottaa, kuten Arto tässä jo sanoikin.

Hallitus ja media ovat myös korruptoituneita, koska eivät enää palvele tämän kansan etua, jos koskaan näin on ollutkaan, vaan pienen piirin etuja ja nämä edut ovat ristiriidassa kansan etuihin nähden.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Tällä blogilla on tapana ollut siirtää kyläoriginelli Arto Laurin copypaste-vuodatukset suoraan roskakoriin, mutta tämä jääköön kun siihen on ehditty vastata.

Googlaamalla Arto Lauri (voi käyttää myös sivupersoonia raijasivu, MOS, jne tai nettikansan erittäin hyvin tuntemaa konseptia beettasoihtu) löytää kyllä käsittääkseni riittävästi materiaalia valistuneen arvauksen tekemiseksi herran juttujen alkuperästä.

Risto Jääskeläinen

J. M. Korhonen: "Tällä blogilla on tapana ollut siirtää kyläoriginelli Arto Laurin copypaste-vuodatukset suoraan roskakoriin, mutta tämä jääköön kun siihen on ehditty vastata."

Ei sunkaan hyväksi havaitusta periaatteesta kannata minun (vastausketjun 1.) takiani luopua. Kun ei sitä korruptiorahaa nyt ollutkaan minulle tiedossa eikä kirjoittaja Korhonenkaan varmaan paljasta, että mistä saisi.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Joo, ei näistä korruptioista ihan jokaiselle riitä. Sovittiin Bilderberg-ryhmän ja Siionin viisaiden kanssa, että ennen ei oteta uusia korruptiojäseniä, ennen kuin jokaisella on vähintään miljardi sveitsiläisellä pankkitilillä. Mutta olet, Risto, kyllä jonossa heti kun uusia jäseniä otetaan.

Mutta taitaa jäädä tuo Arton kommentti poistamatta, minulla on nyt vähän kiire päästä taas ydinmassamurhaamaan pikkulapsia ja nauramaan päälle. Eivätkä ne kissanpennutkaan hukuta itse itseään.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Luepa tuo aikaisempi kirjoitukseni siitä, kuinka elintarvikkeiden turvarajoja lasketaan. Ne turvarajat on laskettu hyvin varovaisilla arvioilla. Turvarajalla olevaa ruokaa voisi syöttää vastasyntyneelle ainoana ruokana ympäri vuoden ilman mitään haittavaikutuksia. Se ei ole minun keksintöäni eikä ydinvoimateollisuuden salajuoni, vaan virallinen FAO:n suositus. Hyvä sinänsä, mutta kun tätä ei uutisoida, hysteria leviää. Suora linkki:

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71127-sateile...

Yritän itse vähentää lihansyöntiä ympäristö- ja eettisistä syistä, mutta terveysmielessä voisin täysin hyvällä mielin syödä pihvin tai muutamankin tuosta "saastuneesta" karjasta. Juuri nyt juon puolen litran olutta; lähes täysin varmasti se on suurempi terveysriski kuin yhden turvarajat ylittävän pihvin syöminen. Olettaen, ettei pihviä ole kärvennetty mustaksi.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Luepas tuo linkkaamasi juttu ajatuksella. Sanotaanko siinä missään, miten paljon tuo liha säteilee? Vai sanotaanko siinä vain, että siinä on säteilyä? Uutisväläys: kaikessa on säteilyä. Sinä ja minä ja joka ikinen ihminen säteilee noin 4000 becquerelin (atomin hajoamista sekunnissa) tahdissa. Aivan olennainen avainkysymys esimerkiksi ruoan vaarallisuutta arvioidessa on se, miten paljon säteileviä aineita on esimerkiksi kilossa lihaa.

Uutisointia kannattaa lukea kriittisesti. Toki myös näitä minun kirjoittamiani juttuja. Mutta olen ollut havaitsevinani, ettei normaalissa mediassa oikein osata tai haluta kertoa, mitä nuo säteilyrajat ovat ja mitä niiden ylittäminen tarkoittaa.

Olen ollut itse joskus toimittaja, kauan sitten. Kokemani ja lukemani perusteella arvelen yhden syyn olevan siinä, että lehdistö hakee uutisia. "Joistain paikoista on löydetty ruokaa, joka ylittää lievästi ohjearvot, mutta sitä voi vielä syödä muutaman kerran viikossa" ei ole uutinen. "Ruoka säteilee - onko sitä vaarallista syödä?" on uutinen. Älä mene lankaan.

Yritä sen sijaan etsiä itse tietoja siitä, miten paljon tuo liha todellisuudessa säteilee.

Lue sitten ajatuksen kanssa tuo tiivistelmäni FAO:n ohjeista ruoan suositusrajojen laskemiseksi.

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71127-sateile...

Cesiumille raja-arvo on useimmissa elintarvikkeissa 500 Bq/kg. Tämä on laskettu sillä perusteella, että söisit vuodessa 750 kiloa kyseistä ruokaa (750 kg on ihmisen vuodessa keskimäärin syömä ruokamäärä). Toisin sanoen, vuodessa voisit saada turvallisesti 375 000 Bq säteileviä aineita ravinnon mukana.

Nyt kun olet ottanut selvää, kuinka paljon tuo liha oikeasti säteilee, voit nopeasti laskea, kuinka paljon voisit syödä sitä vuodessa. Ilman, että pessimistisimmillä oletuksilla laskettu turvaraja ylittyisi.

.
.
.

Joko laskit?

Löysin yhden tiedon lihan säteilypitoisuudesta: http://hopsii.tumblr.com/post/7621125237/consuming...

3400 Bq/kg.

Tarkoittaa, että vuodessa kyseistä lihaa voisi syödä noin 110 kiloa, ilman, että turvaraja ylittyisi. Ollaan varovaisia ja sanotaan, että koska säteilyä voi saada muualtakin, tuosta saatava säteilyannos ei saisi ylittää kolmasosaa sallitusta yhteisestä rajasta (375 000 Bq/vuosi). Eli yhteensä 125 000 Bq. Tällöin tuota lihaa voisi hyvillä mielin syödä melkein 37 kiloa.

Olen siis edelleen samaa mieltä kuin aikaisemmin: pihvin tai muutaman syöminen onnistuisi minulta oikein hyvällä omallatunnolla.

No, miksi meillä sitten on näitä turvarajoja? Varmuuden vuoksi. On ihan hyvä, että ruoan säteilypitoisuuksia mitataan. Mutta rajat on asetettu aika kireälle, ja mielestäni uutisointi - jossa mainitaan lähinnä, kuinka moninkertaisesti joku ruoka ylittää tämän rajan - on omiaan lietsomaan turhaa pelkoa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Katsotaan mitä tuleman pitää. Kai se jostain syystä kuitenkin kieltää lihan tuomisen sieltä..vai luuletko että ihan muuten vaan lätkäisee kiellon?

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Niin, katsotaan mitä tapahtuu.

Tätä turvaraja-asiaa on vähän hankala selittää yksinkertaisesti ja nopeasti, mutta yritän.

Vaarallisten aineiden turvarajojen (tämä ei siis päde suinkaan pelkästään säteilyyn) taustalla on niinsanottu varovaisuusperiaate. Siinä oletetaan kaikkein pessimistisin, tieteellisesti edes joten kuten perusteltavissa oleva skenaario mahdollisista terveyshaitoista. Ruoan tapauksessa oletetaan, että myrkky on niin vahingollista kuin pessimistisin malli antaa ymmärtää, että myrkkyä nauttii sille kaikkein pessimistisimmän mallin mukainen kaikkein herkin ihmisryhmä, ja että myrkkyä on kaikessa ruoassa.

Voit lukea nämä perustelut varovaisuusperiaatteen käytölle ihan itse. Linkki FAO:n ohjeistukseen löytyy aiemmin linkkaamastani tekstistä. Idea on nimenomaan se, että vaikka turvarajoilla keikkuvaa ruokaa syötettäisiin kaikkein haavoittuvaisimmalle ihmisryhmälle (yleensä pikkulapset) yksinomaisena ravintona vuoden ajan, JA vaikka kaikkein ikävin vaihtoehto toteutuisi, siitä ei olisi vaaraa. Ettei vaan missään nimessä koskaan ainakaan vahingossa sanottaisi, että jokin on turvallista, jos se ei olekaan.

Viranomaisilla ei tietysti ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa noita tiukkoja rajoja. Kun ruoasta ei nyt varsinaisesti liene Japanissakaan pulaa, miksei niin tehtäisi? Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan koskaan löydä esimerkiksi tuota FAO:n ohjeistusta tai lue sitä ajatuksella. Aivan turhaa herättää lisää pahaa verta, kun kiellot ja rajoitukset ovat paljon helpompia. Kyynikkona sanoisin, että kiellot myös näyttävät ihmisistä siltä, että jotain tehdään. Monesti ihmisille on tärkeämpää se, että jotain tehdään, kuin se, onko tekemisellä mitään todellista vaikutusta.

Älä käsitä minua väärin. Varovaisuusperiaate on minusta hyvä lähtökohta. Mutta siitä on helppo vetää raflaavia otsikoita. Varsinkin, kun puhutaan ruoasta. Tälläinen pelottelu myy lehtiä ja tuo klikkauksia nettisivuille. Itse voi valita, meneekö sen mukana kuin lammas, vai ottaako asioista ihan itse selvää.

Et ehkä usko, mutta varovaisuusperiaate on taustalla siinäkin, miksi kirjoittelen näitä ydinvoimaan varovaisen positiivisesti suhtautuvia juttuja. Tällä hetkellä suorastaan valvon öisin, kun olen ottanut vähän liikaa selvää käsistä karkaavan ilmastonmuutoksen potentiaalisista riskeistä. Niihin verrattuna tämän vähähiilisen energianlähteen riskit ja niistä käytävä keskustelu vaikuttavat täysin triviaaleilta, toisinaan jopa naurettavilta. Varsinkin, kun teollistuneista maista päästöjään ovat vähentäneet eniten nimenomaan ydinvoimaa merkittävästi rakentaneet maat, kuten Ranska ja Ruotsi.

Tarkoituksenani ei ole koskaan käännyttää ketään ihmistä luottamaan sokeasti ydinvoimaan. Aina täytyy olla kriittinen. Mutta olisin iloinen, jos ihmiset perehtyisivät asiaan ja tekisivät ratkaisunsa tietoon, ei luuloon, perustuen. Ennakkoluulot kun saattavat johtaa harhaan.

Henri Lentonen

Japanissa taitaa olla vähän muutakin säteilyä nyt, kuin pihvistä. Itseasiassa, olen sitä mieltä, että koko Japani on saastunut asuinkelvottomaksi.

http://enenews.com/report-air-in-tokyo-270-times-h...

Seuraukset näkyvät jo muuallakin maailmassa:

http://enenews.com/peaches-in-los-angeles-area-fou...

http://enenews.com/video-1-68-%C2%B5svhr-detected-...

- Kiltamestari

Risto Jääskeläinen

Erityismaininta asiakirjoittajalle myös hyvästä huumorista (-;

Käyttäjän Vastakarva kuva
Olavi Aromaa

Parin blogistin mukaan Fukushima aikoo siirtyä hiilivoimaan vaikka tiedetään miten vaarallista se on. Jos tieto pitää paikkansa niin voi vain ihmetellä minkälaisia riskejä ihmiset ovat valmiita ottamaan halvan energian takia.

½ mieli

"Googlaamalla Arto Lauri (voi käyttää myös sivupersoonia raijasivu, MOS, jne "

Mistä tiedät että kyseessä on sivupersoonat..? Nuohan on nimimerkkejä..