Risuja risupaketille - ja ehkä tuulivoimallekin?

Talouden energiaintensiteetti eri maissa. Mitä matalampi, sitä tehokkaammin energiaa käytetään. Lähde: Google Public Data/OECD

Hiilidioksidipäästöt per asukas eri maissa. Lähde: Google Public Data/World Bank

Palautetta antaessa on ollut tapana jakaa ruusuja ja risuja. Nyt tutkimuksen muodossa oleva palaute paljastaa, vähemmän yllättävästi, että energiapoliittisesta risupaketista sopii jakaa lähinnä risuja. Ympäristökeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan päästövähennyksenä markkinoitu metsäenergian tuotannon lisäys heikentää metsien hiilinielua, ja nettopäästövähennys on jopa 40-80 % ajateltua pienempi. Mikä pahempaa, kokonaisuutena Suomen päästöt saattavat jopa kasvaa.

Suomen metsistä energiantuotantoon korjattavan puubiomassan määrä on kasvanut 2000-luvulla viiteen miljoonaan kuutiometriin, ja hallituksen viime huhtikuussa vahvistamana tavoitteena on nostaa se 13,5 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2020 mennessä. Primäärienergiana mitattuna tämä tarkoittaa, että puuhakkeen tuotantoa lisätään vuoden 2009 kymmenestä terawattitunnista vuodessa 25 terawattituntiin (TWh) vuonna 2020 (lähde). Myös pelleteillä lasketaan tuotettavan kaksi terawattituntia. 

Kaiken kaikkiaan, kivihiiltä ajateltiin vähennettävän vuoteen 2020 mennessä yhteensä 12 TWh, josta biopolttoaineilla 7-8 TWh. Kyseessä on reilu kolmannes vuoden 2009 hiilen käytöstä, ja hiilidioksidipäästöjä ajateltiin vähennettävän kiitettävät neljä miljoonaa tonnia. Mutta sitten tulee se mutta.

Ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan hallituksen ohjelman noudattaminen veisi metsistä sinne hitaasti lahoavaa puuainesta, ja siten heikentäisi Suomen metsien vuosittaista hiilinielua 6,2 miljoonaa tonnia vuoteen 2020 mennessä. Toisin sanoen, “päästöjä vähentävän” bioenergiaohjelman ansiosta ilmakehään jäisi vuodessa jopa 2,2 miljoonaa tonnia enemmän hiilidioksidia kuin aikaisemmin. Parhaassakin tapauksessa päästövähennykset jäävät olennaisesti vähäisemmiksi kuin oli kuviteltu. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Vaikka metsäenergian päästöt vähenevätkin kahdessakymmenessä vuodessa jopa puoleen, ja vaikka vaikutuksia voitaisiinkin hieman vähentää välttämällä kantojen polttoa, ongelma on todellinen ja huomattavan kiusallinen - varsinkin, kun lisäystavoitteet todennäköisesti vaatisivat myös kantojen polttoa. Ilmastopoliitikoille ongelma ei tosin liene suuren suuri, sillä poliittisin perustein laskettavissa päästökiintiöissä asiaa ei yksinkertaisesti oteta huomioon. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan nojalla laskettavissa päästöissä puun energiankäytön aiheuttamat metsien hiilinielumuutokset eivät näy ollenkaan. Näin ilmastopolitiikassa voidaan kätevästi yliarvioida metsäenergialla saavutettavia todellisia päästövähennyksiä ja ilmastohyötyjä.  

“Risupaketin” ongelmat eivät missään nimessä ole yllätyksiä kenellekään asiaa edes pintapuolisesti pohtineelle. Se, että metsien laajamittainen energiakäyttö ei todellakaan ole hiilineutraalia, on ollut tiedossa jo iät ja ajat. Tutkimuksessa uutta on lähinnä se, että hiilinieluvaikutus on noinkin suuri. Risupaketin runnominen poliittisen päätöksenteon läpi kertookin lähinnä kahdesta asiasta: aluepolitiikasta ja faktojen ohittamisesta ideologian vuoksi. Maaseudulle rahaa tuova risupaketti on tietenkin Keskustalle mieleen, ja he saivat hyvän liittolaisen kaikista ydinvoimaa ideologisista syistä vastustavista. Ydinvoimaton energiantuotanto, tai pelkästään uusien ydinvoimaloiden rakentamisen estäminen, riippuu nimittäin hyvin suurelta osin bioenergian laajamittaisesta hyödyntämisestä. Jos risupaketti ei toimi, vaihtoehdot ydinvoimalle ovat hyvin vähissä. Ja nyt näyttää siltä, että se ei toimi - ainakaan, jos tavoitteena on vastustaa myös ilmastonmuutosta.

Toinen pehmeä paketti - tuulivoima?

Eikä siinä vielä kaikki. Nyt voin jo esittää hyvän arvauksen siitä, mistä seuraava yllätyspaketti löytyy. Näyttää nimittäin siltä, että tuulivoimankin päästövähennyspotentiaalia on liioiteltu voimakkaasti. Toimittajat, herätys - tässä olisi jutun juurta! 

Tuulivoima on useimpien ydinvoiman vastustajien lempilapsi ja jonkinlainen vihreän teknologiaoptimismin monumentti. Suomessakin vedotaan usein Tanskan ja Saksan esimerkkiin tuuli- ja aurinkovoiman tukemisessa. Intuitiivisesti tuulivoima vaikuttaakin kovin etevältä: tuulihan on ilmaista ja saasteetonta, ja tokihan maailmalla tuulee vaikka kuinka paljon? 

Tuulessa, ja auringossa, onkin monia hyviä puolia, ja tässä kohdassa haluan painottaa, etten sinänsä vastusta näitä hankkeita tai mitään hiilidioksidipäästöjä vähentävää energiantuotantomuotoa. Mutta tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Yksi tosiasia on, että tuulivoiman massiivinenkaan lisärakentaminen ei riittäisi korvaamaan edes nykyisiä ydinvoimaloita: koko Tanskan tuulivoimatuotanto, 6-7 TWh vuodessa, vastaa yhden vanhan Olkiluodon tai Loviisan reaktorin vuosituotantoa. Toinen tosiasia on, että Tanskan hiilidioksidipäästövähennykset ovat, tuulivoiman hyvin voimallisesta rakennusohjelmasta huolimatta, hyvin maltillisia.

Kenties sattumalta, hallituksen bioenergiaesityksessä kaavaillaan Suomeenkin kuutta terawattituntia tuulivoimaa vuonna 2020. Tämän hankkeen päästövähennyksiä ei erikseen mainosteta, mikä saattaa ollakin viisasta. Vaikka tuulivoimayhtiöt ovat olleet hieman haluttomia luovuttamaan todellisia tietoja, toistaiseksi vielä hieman hajanainen empiria Hollannista, Coloradosta ja Texasista nimittäin antaa aihetta epäillä, että tuulivoiman rakentaminen 1) ei missään nimessä vähennä päästöjä täysimääräisesti, 2) todennäköisesti vähentää päästöjä huomattavasti vähemmän kuin laskelmoitu, ja 3) pahimmassa tapauksessa johtaa päästöjen lievään kasvuun. 

Miksi näin käy? Analogiana voi ajatella auton kilometrikulutusta. Jos ajaa pelkkää maantieajoa tasaisella nopeudella, kulutus jää pieneksi. Mutta jos autoa joutuu jatkuvasti jarruttelemaan ja kiihdyttelemään, kulutus kasvaa. Sähköinsinööri Kent Hawkings on tutkinut asiaa, ja todennut, että:

• Käytettäessä säätövoimana yksinomaan hiiltä, tuulivoiman lisääminen verkkoon johtaa lievään päästöjen lisäykseen verrattuna yksinomaan hiilen käyttöön, kun voimaloita joudutaan “kiihdyttelemään.”
• Käytettäessä säätövoimana hiiltä ja maakaasuturbiineja, päästöt ovat noin viidenneksen vähemmät kuin pelkällä hiilellä ilman tuulivoimaa.
• Käytettäessä säätövoimana pelkkää kaasua, päästöt ovat hieman alle puolet siitä, mitä pelkän hiilen käyttö tuottaisi.
• Käytettäessä energiantuotantoon pelkästään maakaasua, päästöt olisivat vielä hitusen alemmat. 

Mielenkiintoista onkin, että maat, jotka tähän mennessä ovat rakentaneet eniten tuulivoimaa - Yhdysvallat, Saksa, Kiina, ja myös Tanska - ovat myös suurelta osin hiilestä riippuvaisia. Kokonaisuutena päästövähennykset näissä maissa ovatkin olleet joko marginaalisia tai olemattomia. Esimerkiksi Tanska on onnistunut 20 vuoden aikana leikkaamaan asukasta kohden mitattuja päästöjään vain joitakin satoja kiloja, vaikka maa on monessa vertailussa todettu Euroopan energiatehokkaimmaksi taloudeksi. Tanskan energia-intensiteetti, eli käytetty energiamäärä öljyekvivalenttitonneina (toe) per dollari BKT:ta, on itse asiassa laskenut melkein kolmanneksen, vuoden 1991 tasosta 0,16 toe/USD vuoden 2008 tasoon 0,11 toe/USD. Silti päästöt ovat pysyneet melkein samana! 

Vertailun vuoksi, voimallisesti ydinvoimaa rakentanut Ranska onnistui 20 vuoden rakentamisohjelman aikana leikkaamaan asukasta kohden laskettuja päästöjään yli kolme tonnia, ja on nyt yksi vähäpäästöisimpiä OECD-maita, vaikka onkin energia-intensiteetiltään 20 vuotta Tanskaa jäljessä. Ydinvoimaa myöskin voimakkaasti rakentaneen, energia-intensiteetiltään vielä Ranskaakin korkeamman Ruotsin päästöt ovat samaa luokkaa.

Suomi ei ole onneksi yhtä hiiliriippuvainen kuin Tanska. Silti, jos Hawkingsin löydökset pitävät paikkansa, näyttää siltä, ettei tuulivoima täälläkään tuottaisi kaavailtuja ja tarvittuja päästösäästöjä. Jonkin verran ne todennäköisesti säästäisivät fossiilisia, ja tämäkin vähä on tervetullutta. Mutta kyseessä on hyvin kallis tapa leikata päästöjä: tuulivoimalle luvataan hallituksen esityksessä 200 miljoonaa euroa vuotuista tariffitukea. Tukea ei ehkä tarvitse maksaa kovin kauaa, tai näin on ainakin syytä toivoa. Mutta vähenevätkö päästöt?

Sanottakoon, totuuden nimissä, että Hawkingsilla vaikuttaa olevan läheiset suhteet ilmastonmuutosta kritisoineeseen, konservatiiviseen Heartland-instituuttiin, ja aiheesta on toki toisenkinsuuntaista tutkimusta, kuten tämä Yhdysvaltain tuulienergiajärjestön raportti. Hawkings ei välttämättä ole oikeassa, mutta lienee syytä varautua siihen, että hän saattaa olla oikeilla jäljillä. Kun katsoo esimerkiksi Tanskan energiatehokkuuden, tuulivoiman ja päästöjen kehitystä, on vaikea nähdä, kuinka tuulivoiman merkittävä rakentaminen leikkaisi merkittävissä määrin päästöjä. Tilastoista näkeekin selvästi, kuinka uusiutuviin luottaneet maat - Iso-Britannia, Tanska, Saksa - ovat päästöissä säännönmukaisesti noin 50 % merkittäviä määriä ydinvoimaa rakentaneita maita korkeammalla. (Suomen ruma sijoitus johtuu pitkälti energiaintensiivisestä teollisuudesta.)

Mitä ympäristö- ja kansalaisjärjestöt tekevät, kun bioenergia ei vähennäkään päästöjä kovin tehokkaasti, ja tuulivoimakin saattaa osoittautua ajateltua paljon kehnommaksi? Muutaman järjestön toimintaa pidempään seuranneena arvaan, etteivät ne tee mitään. En ole kuullut esimerkiksi kenenkään ottavan kantaa kysymykseen, miksi Ranskan päästöt ovat niin paljon alhaisemmat kuin vaikkapa Tanskan. Nämä asiat ovat kohtuullisen vaikeita ymmärtää ja vaativat jonkin verran paneutumista aiheeseen. On paljon helpompaa kieltää ikävät tosiasiat ja vedota mielikuviin - puhtaassa tuulessa pyöriviin tuulimyllyihin ja ydinvoiman “luonnottomaan” saatanallisuuteen - tietämättömien kosiskelussa. Se ei kuitenkaan ole älyllisesti rehellistä toimintaa, vaikka tarkoitusperät olisivat miten hyvät tahansa. 

Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin: ydinvoiman ja ilmastonmuutoksen yhtäaikaista vastustamista perustellaan argumentein, joita voi kuvata lähinnä toisen käden tietämättömyydeksi. Faktoihin perustuvia, rationaalisia argumentteja ei juurikaan ole. Valitettavasti sosiaalinen paine estää hyvin helposti väärinajattelun; omien kokemusteni mukaan ydinvoimasta voi yleensä puhua ympäristönsuojelijaksi itsensä mieltävän kanssa hyvinkin fiksusti kahden kesken, mutta viimeistään neljän “valveutuneen” porukasta löytyy aina yksi politrukki, joka muistuttaa “oikeista” mielipiteistä. Koska useimmat ihmiset eivät halua tehdä sosiaalista itsemurhaa, he hautaavat epäilynsä. Tähän pitäisi nyt tulla muutos.

Kysymys ei ole pelkästään älyllisestä epärehellisyydestä. Kuka tahansa, joka vaatii hiilidioksidipäästöjen merkittävää leikkausta, mutta samalla vastustaa merkittävintä yksittäistä hiiletöntä energianmuotoa, syö väistämättä itse asian uskottavuutta. Internetin ansiosta totuus tulee ennemmin tai myöhemmin julki, ja kun ihmiset tajuavat, että heitä on huijattu, vastareaktio on yleensä voimakas.