Juhlimmeko koskaan energiaitsenäisyyspäivää?

Pekka, taitaapa olla. Olen samaa mieltä, näiden juttujen rinnalla jopa Greenpeacen jutut näyttävät tasapuolisen tiedonvälityksen mestarinäytteiltä.

Ikävää tässä on se, että ydinvoiman vastustajilta heruu sangen harvoin mitään numero- tai tilastotietoa vaihtoehdoista tai edes ydinvoiman haitoista. Vastustavaa keskustelua tunnutaan käyvän omien kokemusteni mukaan tunnepohjalla ja adjektiiveihin, ei numeroihin, perustuen. Tälläinen keskustelu on hedelmätöntä, koska maalitolppia voidaan siirrellä jatkuvasti. Parempaa keskustelua saisi aikaan, jos tekisi edes karkeita arvioita oletuksista, esim. ydinvoiman aiheuttamien kuolemantapausten määrästä, tai niistä riskeistä, mitä loppusijoitukseen liittyy. Sitten voisimme yhdessä selvitellä, ovatko arviot oikeansuuntaisia vai eivät.

Nyt sinulla olisi muuten tuhannen taalan paikka muuttaa tätä mielikuvaani!

Pekka, väistät siis jälleen vastustajille tyypilliseen tapaan faktakeskustelua. Tuohon ikään ehtineenä sinun tulisi ymmärtää, ettei ole olemassa riskittömiä tapoja tuottaa energiaa - tai elää. Kaikkeen, mitä teemme, ja moniin asioihin, mitä jätämme tekemättä, liittyy riskejä. Ydinvoimalla nuo riskit ovat todellisuudessa hyvin pienet; Tshernobylkin huomioiden, ydinvoima on toistaiseksi turvallisin tapa tuottaa huomattava määrä energiaa. Tätä tutkittiin mm. ExternE-projektissa, jossa kakkoseksi päässyt tuulivoima tuotti 0,15 kuolemaa per terawattitunti siinä missä ydinvoima 0,04.

Mitä tulee ydinjätteisiin, ne ovat ensinnäkin vaihtoehtoisen energiantuotannon riskeihin verrattuna täydellinen epäongelma, toiseksi enemmänkin arvokkaita energianlähteitä kuin jätteitä, ja kolmanneksi, ydinvoiman todellinen kilpailija hiilivoima on tällä saralla vielä synkempi. Joka ikinen hiilivoimala puskee elinkehään 5-6 tonnia uraania ja 12-13 tonnia toriumia joka vuosi, hyvin synkeästä ja ikuisesti elinkehässä pysyvästä muusta raskasmetallilastista tai hiilidioksidipäästöistä puhumattakaan.

Nykyisessä maailmantilanteessa - väkiluku kasvaa yhdeksään tai kymmeneen miljardiin, hiilidioksidipäästöjä pitäisi vähentää - ydinvoimaa vastustamalla on efektiivisesti kurjuuden ja joukkotuhon puolella. Lämpimästä asunnosta käsin on hyvä puhua energiankulutuksen massiivisen leikkaamisen puolesta, mutta realismia siinä ei ole siteeksikään. Et ole näkemissäni kommenteissa esittänyt mitään muuta kuin jeremiadin "kasvun" ja "kulutuksen" pahuudesta, vailla minkäänlaista teoriaa tai edes laajempaa ajatusta siitä, miten oma versiosi maailman pelastamisesta pantaisiin käytännössä täytäntöön. Näin annat avaimet käteen niille tahoille, joiden suunnitelmiin esimerkiksi hiilivoiman lisärakentaminen sopii oikein mainiosti. Asenteesi on kuin lääkärillä, joka kieltäytyy hoitamasta akuutista rintakivusta kärsivää, ylipainoista ja tupakalta haisevaa potilasta siksi, että ainoastaan elämäntavan muutos on pitkän tähtäimen ratkaisu.

Moraaliseen kysymykseesi on siis helppo vastata: minä ja - uskon vahvasti - lapsenlapseni otamme huomattavasti mieluummin kerran käytetyn ydinpolttoaineen, tuon julkisuusrummutuksella luodun epäongelman, ja puhtaat taivaat, kuin maailman, jossa irrationaalinen ydinvoiman vastustus on johtanut energiapulaan, typeriin ratkaisuihin, kurjuuteen, ja yrityksiin paikata pulaa rakentamalla mitä tahansa energiaa mitä vain on saatavilla, hiilidioksidi- tai muista päästöistä välittämättä.

Riskeissä on ilman muuta huomattavia eroja. Mutta ne erot eivät useinkaan mene siihen suuntaan, mihin tunnut ajattelevan. Kaivapa vaikka se ExternE-raportti, www.externe.info ja perehdy asiaan.

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että olisi ensiarvoisen tärkeää säilyttää yhteiskuntamme sellaisena, että pystymme huolehtimaan eteen tulevista ongelmista, olivat ne sitten jätteiden sijoittamista tai jotain muuta. Juuri siksi kannatan energianlähteitä, jotka riittävät vielä ensi vuosisadallekin, ilman, että tuhoamme suunnattomasti biosfääriä siinä samalla. En ensinnäkään usko, että nykyistä määrää jätettä loppusijoitetaan minnekään, sillä ne ovat suunnattoman arvokkaita polttoaineita, ja toiseksi, nykyisenkin jätemäärän sijoittaminen on triviaalia jo nykyisellekin yhteiskunnalle vaikka ydinvoimayhtiöt luistaisivatkin vastuustaan. Ei se kaadu siihen, jos joku yksittäinen firma tai isompikin kokonaisuus kaatuu. Ja jos todella, siis todella todella, on siinä välissä sodittu, niin ydinjäte on niitä huolista vähäisimpiä. Ei esimerkiksi Venäjällä ole mitään tarvetta pommittaa jätevarastojamme tai reaktoreitamme, ellei tavoitteena ole kansanmurha - ja siihen löytyy taas kätevämpiä ja luotettavampia vekottimia.

Käytännössä kaikki ydinjätteeseen liittyvät uhkakuvat liittyvät johonkin tapahtumaan, jonka seurauksena jäte jotenkin pulverisoituu tai liukenee ja leviää laajalle alueelle. Hyvin harvoin mainitaan, mitä pitäisi tapahtua, jotta näin kävisi. Myös Risto Isomäki tekee tämän töppäyksen kirjassaan Kosminen rakkaus vai suuri saatana; kuulemma olisi "useita skenaarioita" joissa jotain tälläistä voisi käydä, mutta yhtäkään hän ei vaivaudu mitenkään avaamaan. Olen joskus vähän räjäyttänyt asioita, mutta minulle on silti vähän epäselvää, miten näitä kiinteässä muodossa olevia jätteitä saataisiin niin tasaisesti hienonnettua, ja sitten vielä levitettyä ihmisten keskuuteen. En ole keksinyt muita skenaarioita kuin niin helvetinmoisia pommeja, että itse pommi on se ihmisiä tappava osuus, eikä niinkään ydinjäte. (Iso ydinpommi reaktoriin olisi ilmeisesti melko ikävä yhdistelmä.)

Aina voidaan tietysti jossitella, mutta jossain vaiheessa on todettava, että riski ei enää ole niin todennäköinen, että siitä kannattaisi kantaa huolta. Olen asiaan perehdyttyäni sitä mieltä, että ydinvoiman ja ydinjätteiden kohdalla näin on. Koska en voi kaataa kokemustani suoraan kenenkään päähän, voin vain pyytää tutustumaan asiaan.

Esität ratkaisuksi kulutuksen kohtuullistamista. Tiedätkö, hyväksyn sen ja ryhdyn vastustamaan ydinvoimaa sillä sekunnilla, kun kerrot miten kulutusta kohtuullistetaan, ja miten kulutusta kohtuullistamalla a) katamme edes kohtuullistetun energiantarpeemme, b) ehkäisemme rebound-efektin ja kulutuksen nousun, ja c) estämme kehittyvää maailmaa rakentamasta sitä voimaa mitä sattuu saatavilla olemaan - oli se sitten hiili- tai ydinvoimaa.

Juuri siksi, että maailmassa on jo paljon ongelmia, ja siksi, että haluan yhteiskunnan olevan kykenevä ratkaisemaan niitä, en voi kannattaa mitään matalaenergista maatalousutopiaa, joka ei edes elättäisi kuin 1-2 miljardia ihmistä. Tässä on ehkä se tärkein vastalauseeni: näen vahvasti, että kannattamasi malli - jos sen toteutuminen ylipäätään olisi realistista - tarkoittaisi kuolemaa valtaosalle ihmiskuntaa, tavalla tai toisella. Onneksi mallisi ei ole realistinen, sillä et yhtään millään keinolla saa edes huomattavaa osaa, valtaosasta puhumattakaan, edes suomalaisista mallisi taakse. Muista maailman ihmisistä puhumattakaan.

Pekka, kysymys on myös siitä, miten me täällä tuotamme itsellemme edes jonkinlaisen suokuopasta eroavan elintason ilman tuhoavia hiilidioksidi- ja muita päästöjä. Kulutuksen vähentäminen ei auta, jos jäljelle jää silti liian paljon päästöjä.

Oletko tietoinen omista päästöistäsi? Jos et ole, voit saada arvion esimerkiksi täältä:

http://hiilijalanjalki.hs.fi/calculator/main

Yritän itse elää kuten opetan. Ostan käytännössä kaikki vaatteeni ja suurimman osan muusta tavarasta käytettynä. Kun ostan, pyrin hankkimaan tavaroita, joiden käyttöikä mitataan kymmenissä vuosissa, ja suosimaan ympäristölle mahdollisimman vähän vahingollisia tuotteita. Olen työskennellyt kolmisen vuotta ympäristöystävällisen tuotekehityksen parissa, ja väitän tietäväni mitä ostaa ja mitä välttää paremmin kuin 95% ihmisistä.

Asun kerrostalossa, jossa huonelämpötila on pari astetta alle normin. Sammuttelen ahkerasti valoja. Sähkölaitteita minulla on perusvalaistuksen lisäksi uuni, keskikokoinen ja uudehko jääkaappi-pakastinyhdistelmä, mikroaaltouuni, pieni vedenkeitin, pesukone (uudehko, eko-ohjelmalla), imuri (kuulemma liian harvoin käytetty) sekä kännykkä ja kannettava tietokone (vanha, joutunen valitettavasti uusimaan). Seuraan energiankulutusta ja pyrin hyödyntämään ruoanlaitossa hukkalämmön, sekä nyt talvisin parvekkeen ruoan säilytykseen. Luksuksena minulla on kirkasvalolamppu ja tietokoneeseen ulkoinen monitori sekä kaiuttimet, ja tarkkaan ottaen asuntonikin voisi olla pienempi. Televisiota, kotistereoita, tai muita vastaavia ei ole eikä varmaan tule.

Vältän aktiivisesti lentomatkailua ja ylipäätään kauaksi matkustamista. Minulla ei ole autoa, ja teen usein (nytkin) töitä kotona julkisenkin liikenteen välttämiseksi. Kesäisin pyöräilen. Olen vaihtanut kohtuullisen hyvin palkatun diplomi-insinöörin työn nousevassa yrityksessä apurahatutkijan elämään, ja nettotuloni kuukaudessa ovat joka tapauksessa noin tonnin luokkaa; asumisen jälkeen käteenjäävästä rahasta ehdottomasti suurin osa suuntautuu kirjoihin, joista niistäkin vähintään kolme neljäsosaa ostan käytettyinä. Ruokavalioni on lähes kasvissyöjän, ja jopa herkkuni juuston kulutusta olen leikannut radikaalisti. Yritän ensi keväänä saada pienen puutarhapalstan tai parvekeviljelmän omien kasvisten kasvattamista varten.

Olisitko samaa mieltä siitä, että kulutukseni on nyt alle keskiarvon?

Kaikesta tästä kulutuksen vähentämisestä huolimatta hiilidioksidipäästöni ovat silti yli kuusi tonnia vuodessa. Se on paljon vähemmän kuin suomalaisten keskiarvo (yli 12 tonnia vuodessa), mutta se on silti yli kuusi kertaa enemmän kuin kestävä ja oikeudenmukainen päästökiintiö - 1000 kiloa vuodessa - olisi. En yksinkertaisesti enää juuri voi vähentää päästöjäni, koska energiantuotantorakenteemme on mitä on.

Vertailun vuoksi, ydinvoimaintensiivisessä Ranskassa päästöt per nuppi ovat keskimäärin samalla tasolla kuin tällä minun ohjelmallani päästään. Uskon, että Ranskassa pääsisin jopa alle kahden tonnin, missä siinäkin olisi vielä puolet liikaa.

Jos minun mielestäni melko säästeliäällä elämäntyylilläni päästöt ovat edelleen kuusinkertaisesti yli tavoitteen, miten ihmeessä voisin pitää realistisena maailman pelastamista ilman vähähiilisen energian massiivista lisärakentamista ja teknologian voimaperäistä kehittämistä? Olen huomannut toisaalla käydyissä keskusteluissa, että kulutuksen leikkaamista kannattavilla ei useimmiten ole kuin hatara mielikuva kulutuksensa nykytilasta tai sen vaikutuksista. Kuulutko sinä tähän joukkoon?

Samaten kysymys siitä, miten yksilönä leikata ympäristövaikutuksiaan, on hankala. Olen opettanut ympäristöystävällistä suunnittelua ehkä noin 600 ihmiselle, ja heistä on tähän mennessä kaksi osannut vastata oikein hyvin yksinkertaiseen herättelykysymykseen: kuinka leikata tehokkaimmin kahvinkeittimen ympäristöjalanjälkeä. Sen sijaan yli sata, ehkä kaksisataa, on ehdottanut keinoja, jotka itse asiassa lisäisivät ympäristöjalanjälkeä. Epäilen vahvasti, että jos jollain magialla saisimmekin joka iikan vähentämään kulutustaan, jotain vastaavaa tapahtuisi: prosentin murto-osa tietäisi mitä pitäisi tehdä, suuri osa tekisi ihan vääriä asioita (otetaan nyt vaikka hypoteettiseksi esimerkiksi sähkövalon korvaaminen kaupasta ostetuilla kynttilöillä), ja loput puuhastelisivat plusmiinusnolla-tasoisten feelgood-"parannusten" kuten muovipusseista huolehtimisen kanssa.

Ydinvoiman kannalle minut on saanut nimenomaan asiaan ja ihmisten toiminnan ympäristövaikutuksiin perehtyminen. Elinkaarilaskenta eritoten on vakuuttanut, että ongelmiimme on yksinkertaisesti pakko hakea osaratkaisua vähähiilisestä energiantuotannosta. Vähähiilisestä energiantuotannosta ainoa, jolla on edes teoreettista potentiaalia korvata niin paljon fossiilisia kuin meidän täytyy korvata, on ydinvoima. Tämän tunnustaa Greenpeacenkin tiedemies: heidän ydinvoimattomassa, voimakkaaseen energiansäästöön ja scifi-teknologioihin nojaavassa energiantuotantoskenaariossaan olisimme voimakkaasti riippuvaisia fossiilisista polttoaineista vielä ainakin 2030, todennäköisesti vielä 2050.