Mitä valmistuvien pitäisi tietää liberalismista

Tänä keväänä koulunsa päättää ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella syntynyt ikäluokka. Samalla tulee myös kuluneeksi 18 vuotta siitä, kun itse pääsin lukiosta. Siksi ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen kenties tärkeimmästä asiasta, jota olen tähän mennessä yhteiskunnasta oppinut.

Nyt valmistuvat, olette (todennäköisesti) ensimmäistä kertaa oikeutettuja äänestämään eduskuntavaaleissa ensi vuonna. Osa teistä on saattanut jo miettiä, mitä puoluetta kannattaa. Osa saattaa vielä miettiä, ja osaa varmasti ei voisi vähempää kiinnostaa. Puolueilla ei tunnu olevan juurikaan eroja, ja politiikasta kiinni saaminen on vaikeaa. Mistä juuri sinun pitäisi tietää, mikä on hyvää ja kannatettavaa politiikkaa?

Tämä on aidosti vaikea kysymys, joihin valmiita vastauksia tarjoavat lähinnä teistä hyötymään pyrkivät. Toivoisinkin, että miettisitte joskus aivan itse, millaista yhteiskuntaa pidätte hyvänä. Demokratiassa valta on, ainakin teoriassa, viime kädessä kansalla: ja sitä mukaa kun täysi-ikäistytte, teistäkin tulee äänivaltainen osa kansaa. Siksi sillä, mitä mieltä juuri te olette siitä, millainen olisi hyvä yhteiskunta, on merkitystä.

Mitä yhteiskuntamme sitten näin keskimäärin pitää hyvänä yhteiskuntana? Kenties eniten länsimaisessa perinteessä näihin käsityksiin vaikuttanut ajatus on niinsanottu liberalismi. Sen kantamuoto, klassinen liberalismi on peräisin ennen muuta niinsanotun valistusajan eli 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen filosofeilta. Tässä ajattelussa keskeistä on yksilön vapaus ja vastuu itsestään, sekä ajatus meritokratiasta eli ansioituneimpien vallasta yhteiskunnallisen järjestyksen parhaimpana perusteena. Kun vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo eli jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus hyvään elämään, yhteiskunta on liberaalien mielestä järjestetty hyvin. Jos mahdollisuuksien tasa-arvoa noudattava yhteiskunta sitten onkin epäreilu, tämä epäreiluus johtuu vain ihmisten luontaisista ominaisuuksista, kuten ahkeruuseroista, ja on siten hyväksyttävää. Kunhan vain mahdollisuuksien tasa-arvo on olemassa, klassisen liberalismin kannattajien mielestä ihmisillä on henkilökohtainen velvollisuus ja vastuu "tavoitella onnellisuutta" itse, eikä tätä vastuuta pidä siirtää esimerkiksi valtiolle. Monet liberaalit ovat myös sitä mieltä, että jos yksilö on omalla työllään ansainnut jotain, on lähtökohtaisesti väärin viedä sitä häneltä pois ja antaa niille, jotka eivät ole olleet yhtä ahkeria.

Etenkin perinteisimmän eli klassisen liberalismin kannattajiksi tunnustautuvien määrä on viime vuosina kasvanut, selvänä vastareaktiona vanhoja ajatuksia haastavien aatteiden kuten feminismin ja postmodernismin leviämiseen. Nykyajan klassiset liberaalit pitävät näitä uusia aatteita loukkauksina yksilökeskeistä, meritokraattista ajattelua kohtaan. Klassisen liberalismin mukaan järjestetyssä valtiossa yksilöt ovat mahdollisimman vapaita tekemään omia valintojaan niin kauan kun eivät vahingoita suoranaisesti ketään muita, ja meritokratian ansiosta politiikan ja talouselämän hierarkioissa huipulle nousevat ne, jotka nousun parhaiten ansaitsevat esimerkiksi älynlahjoillaan tai ahkeruudellaan.

Tämän ajatuksen haastajat kuten esimerkiksi feministit huomauttavat, että todellisuudessa yhteiskunnan rakenteet eivät ole niin reiluja kuin perinteisemmän liberalismin kannattajat luulevat, ja siksi näennäisesti liberalismin ideaa vastaan rikkovat toimenpiteet kuten sukupuolikiintiöt tai muu positiivinen syrjintä voivat olla perusteltuja muuttamaan rakenteita. Klassiset liberaalit hyökkäävät säännöllisesti näitä ajatuksia vastaan, syyttäen niitä monin eri sanoin meritokratian ajatuksen hylkäämisestä. Silloinkin kun liberaalit hyväksyvät, että yhteiskunta saattaa olla rakenteellisesti epäreilu, he usein väittävät, että epäreiluuksien korjaamiseksi esitetyt toimenpiteet – kuten juuri sukupuolikiintiöt – ovat mielivaltaisuudessaan suurempi haitta kuin olemassa olevat epäreiluudet. Miksi, he kysyvät usein, yksilöitä pitäisi palkita vain siitä, että he kuuluvat ryhmään, jota kenties onkin kohdeltu joskus epäreilusti?

Perinteisen liberalismin ajatusrakenteessa on kuitenkin merkittävä aukko, joka estää sitä kannattavia hyväksymästä toimia, jota tarvittaisiin paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. Aukko piileskelee siinä, miten etuoikeudet ovat todellisuudessa jakautuneet.

Palataan vielä hetkeksi siihen, millaisia hyväksyttäviä syitä liberaalit ovat kautta historian löytäneet yhteiskunnallisille eriarvoisuuksille, kuten tuloeroille. Perinteisesti liberalismin mukaan hyväksyttäviä perusteita eriarvoisuuksille ovat sellaiset ominaisuudet, joihin ihminen voi itse vaikuttaa. Niinpä esimerkiksi ahkeruus, koulutus ja ammatti ovat liberalismissa hyväksyttäviä syitä eriarvoisuuksille, olettaen, että ihmisiä ei suljeta esimerkiksi koulutuksen tai ammattien ulkopuolelle vaikkapa syntyperän, säädyn tai sukupuolen vuoksi. Liberaalin mielestä on epäreilua, jos esimerkiksi maan johtoon pääsee vain syntymällä oikean perheen lapseksi. Tällaisiä etuoikeuksia, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, pidetään moraalisesti mielivaltaisina. Yksi liberalismin keskeisiä periaatteita onkin se, että mielivaltaiset (ts. ahkeruuteen tai vastaaviin ansioihin perustumattomat) hierarkiat, joissa jotkut ihmiset pääsevät toisia helpommalla synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi, ovat epäreiluja.

Tarkastellaan nyt todellista yhteiskuntaa ja sitä, miten hyvin liberalismin ideat toteutuvat käytännössä. Hyvinkin pintapuolisella tarkastelulla huomaamme nopeasti, että käytännössä yhteiskuntamme eivät todellakaan noudata liberalismin teoriaa kovinkaan tarkasti. Jopa maailman tasa-arvoisimmissa maissa syntyperä vaikuttaa merkittävästi tuloeroihin; sekä empiirinen todistusaineisto että teoria osoittavat vahvasti, että elämässä menestymistä selittää paremmin onni kuin ahkeruus; ja kun maailman vanhimman olemassaolevan demokratian mahtavinta virkaa hoitamaan on valittu funktionaalisesti lukutaidoton, silminnähden vaarallisen tyhmä perintömiljonääri joka on valintansa jälkeen jakanut merkittäviä tehtäviä suvulleen ja lähipiirilleen, vaaditaan melkoista pokkaa väittää, että politiikassa huipulle nousisivat pätevimmät ja sopivimmat.

Todellisuudessa olemme siis kaukana meritokratiasta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kuten liberalismia merkittävästi uudistanut filosofi John Rawls totesi, ihmiset saavat edelleen epäreiluja etuoikeuksia kahdella pohjimmiltaan mielivaltaisella ja siksi moraalittomalla tavalla: sosiaalisilla ja luonnollisilla eduilla.

Sosiaaliset edut ovat sellaisia etuja, joita yksilöt nauttivat pohjimmiltaan mielivaltaisesti valikoitunutta joukkoa suosivien ja siten muita syrjivien poliittisten, rakenteellisten, kulttuuristen ja taloudellisien hierarkioiden vuoksi. Hyvistä oloista tulevalla lapsella on keskimäärin valtavan paljon köyhää enemmän mahdollisuuksia elämässään: vauraus ja taloudellinen vakaus näkyvät konkreettisesti esimerkiksi siinä, millaisia virikkeitä lapselle voidaan tarjota, millaisiin kouluihin hän pääsee, ja miten suuria riskejä hän voi ottaa elämässään. Pahimmillaan eriarvoisuus näkyy jopa siinä, miten hyvää ravintoa lapsi saa. Lapsi ei kuitenkaan ole mitään näitä etujaan ansainnut: hänelle ne koituvat yksinomaan siksi, että hän on sattunut syntymään oikeaan perheeseen. Useassa tapauksessa vanhemmat ovat puolestaan saaneet samat, pohjimmiltaan mielivaltaiset edut lapsina, jolloin sosiaalisista eduista on muodostunut suvuttain periytyvä etuoikeus. Kyseessä onkin vain aste-ero verrattuna syntyperään virallisesti pohjautuviin etuihin, kuten aatelisarvoon tai perinnöllisiin virkoihin.

Jopa monet klassiset liberaalit ovat John Rawlsin kanssa pohjimmiltaan samaa mieltä periytyvistä sosiaalisista eduista, ja pitävät esimerkiksi koulutuksen laajaa saatavuutta tästä syystä tärkeänä vapauksia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa lisäävänä arvona. (Konservatiivisempi osa, joka koostuu lähes poikkeuksetta valkoisista keskiluokkaisista miehistä, on tosin sitä mieltä, että yhteiskunta on riittävän tasa-arvoinen, kunhan lakikirjoissa ei ole selkokielisesti ihmisryhmiä syrjiviä pykäliä.) Ratkaiseva ero ennen Rawlsia vallinneeseen liberalismiin syntyy silloin, kun kysymme loogisen jatkokysymyksen:

Jos oikeaan perheeseen syntyminen on yksilön kannalta ansaitsematon sosiaalinen etu, mitä se on, niin entä luonnolliset edut eli synnynnäiset ominaisuudet?

Me ihmiset synnymme erilaisilla ominaisuuksilla ja taipumuksilla varustettuna, ja kokemuksemme ja ympäristömme muokkaavat näitä taipumuksia edelleen. Synnynnäisiin ominaisuuksiimme emme voi vaikuttaa mitenkään, ja ympäristöömmekin vain rajallisesti. Erityisesti kehityksemme kannalta tärkeiden varhaisvuosiemme ympäristöön emme käytännössä pysty itse vaikuttamaan.

Tiedämme myös, että monet väitetysti ihmisten itsensä vaikutuspiirissä olevat ominaisuudet, kuten ahkeruus, ovat tosiasiassa synnynnäisten ominaisuuksiemme ja ympäristömme vaikutteiden yhdistelmiä. Osa ihmisistä on toisia ahkerampia, osa laiskempia: mutta ne ihmiset, jotka kasvavat ja elävät ympäristössä jossa ahkeruutta ei pääse kehittämään tai siitä ei ole hyötyä, ovat keskimäärin vähemmän ahkeria kuin toisenlaisessa ympäristössä kasvavat. Jos olet syntynyt perheeseen, jossa ahkeruutta ei arvosteta, onko todella vain sinun omaa syytäsi, jos et ole ahkera? Todellisuudessa emme voi useinkaan vain "päättää" olla ahkeria sen enempää kuin voimme vain "päättää" olla masentumatta tai vain "päättää" nousta pyörätuolista.

Luonnolliset ja sosiaaliset edut ovat siis jakautuneet ihmiskunnassa epätasaisesti ja moraalisesti mielivaltaisesti. Niitä ei ole jaettu minkään ansioiden perusteella, eivätkä ne siksi voi olla moraalisesti kestävä peruste antaa yhteiskunnan jakautua eriarvoisiin luokkiin. Yhteiskunnan jakautuminen tällä tavoin on kaiken hyväksi juuri sitä, mitä kaikki liberaalit ja eritoten klassiset liberaalit väittävät vastustavansa: kun mahdollisuudet ovat jakautuneet epätasaisesti ja epäreilusti, yhteiskuntamme ottaa pois ansioituneilta yksilöiltä ja antaa ansioitumattomille vain siksi, että jälkimmäiset ovat sattuneet syntymään oikein.

Etuoikeuksien epätasainen jakautuminen voi kenties olla luonnollisten prosessien lopputulos, mutta se ei ole oikeudenmukaista. Jälleen Rawlsia lainatakseni, oikeudenmukaista voi olla vain se, miten ihmisten yhteiskunta suhtautuu epätasaisesti jakautuneisiin etuoikeuksiin. Jos hyväksymme yhteiskunnan jakautumisen epätasaisesti ja moraalisesti mielivaltaisesti jakautuneiden etujen perusteella, olemme vain nimellisesti edistyneempiä kuin yhteiskunnat, joissa aristokraatit ja ylemmän kastin jäsenet pitivät käsissään valtaa ja omaisuutta syntyperänsä perusteella.

Mikään ylläolevasta ei tarkoita, että syntyperä olisi mikään takuu tai varma ennuste tulevaisuudestasi. Ihmiset onnistuvat nousemaan synkeistä lähtökohdista, ns. hyvien perheiden lapset päätyvät toisinaan turmioon, ja parhaimmatkin geenit saaneen ihmisen etuoikeudet voivat murskaantua hetkessä, jos unohtaa katsoa ennen kadun ylittämistä. Ihmisillä on edelleen vastuu yrittää parhaansa, ja menestymistä kannattaisikin mitata suhteessa lähtötasoon, ei saavutuksiin. Jos et ole saanut syntymälahjaksi etuoikeuksien vetoapua, ole ylpeä saavutuksistasi, mutta älä unohda, että kaikki eivät välttämättä kykene samaan; jos olet kotoisin etuoikeuksien keskeltä, muista, että perimäsi etuoikeudet ovat sinun etuoikeuksiasi vain sattuman johdosta, eivät sinun omien ansioidesi vuoksi, eivätkä kaikki ole olleet yhtä onnekkaita.

Kaikki suomalaiset ovat lähtökohtaisesti valtavan etuoikeutettuja kansainvälisesti katsottuna, mutta myös meidän yhteiskuntamme on edelleen jakautunut. Mikä pahempaa, näyttää vahvasti siltä, että jakautuminen pohjimmiltaan perinnöllisistä etuoikeuksista nauttivien ja niistä osattomaksi jäävien kesken on kasvamassa. Klassisiksi liberaaleiksi tunnustautuvat ovat hyväksyneet tämän kehityskulun ja pyrkivät toisinaan jopa kiihdyttämään sitä, ja siksi toivoisinkin kaikkien harkitsevan uudelleen, kannattaako 1700-luvulla eläneiden, orjuuden hyväksyneiden ja orjakaupalla rikastuneiden miesten kehittämiä ajatuksia hyvästä yhteiskunnasta – vaiko kenties 1900-luvun suurimpiin filosofeihin kuuluneen John Rawlsin edistyneempää versiota.

Epäilen, että nämä ajatukset herättävät sinussa epäilyksiä: ainakin omana kouluaikanani kouluissa opetettiin hiljaisesti mutta tehokkaasti perinteistä tai peräti klassista liberalismia ja ajatusta siitä, että Suomi olisi tasa-arvoinen maa. Etenkin kaltaiseni hyviin oloihin syntyneen oli aidosti vaikea ymmärtää, että tämä ei ollutkaan totta kuin enintään suhteellisessa mielessä – Suomi on toki moniin maihin verrattuna jonkin verran tasa-arvoisempi. Siksi saatat tarvita vielä jonkin verran elämänkokemusta ja opiskelua, ennen kuin olet valmis hyväksymään Rawlsin logiikan: itselläni siihen meni yli vuosikymmen.

Mutta sitten kun toteat, että sinunkin mielestäsi synnynnäiset etuoikeudet ovat lähtökohtaisesti väärin, Rawlsilla on sinulle myös mainio nyrkkisääntö politiikan arvioimiseksi. Rawlsin kehittämän periaatteen, "tietämättömyyden verhon", mukaan hyvä yhteiskunta on sellainen, johon puolueeton tarkkailija voisi turvallisin mielin syntyä, vaikkei tietäisi, mihin perheeseen, mihin asemaan ja millaisin synnynnäisin kyvyin sattuu syntymään.

Kun nyt mietit, millaista yhteiskuntaa haluat, ja mitä puoluetta sinun tulisi kenties äänestää, suosittelen miettimään asiaa Rawlsin opettamalla tavalla. Kaikki Suomen puolueet ainakin väittävät olevansa liberaaleja ja sitoutuneita tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, joten päällisin puolin niiden politiikka ei ehkä eroa suuresti toisistaan. Mutta jos katsot tarkemmin, huomannet, että osa puolueista kannattaa yhteiskuntaa, jossa synnynnäiset etuoikeudet jäävät enemmän tai vähemmän pysyviksi; osa taas pyrkii, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, kohti yhteiskuntaa, johon puolueeton tarkkailija voisi turvallisin mielin syntyä tietämättä, keneksi syntyy.

Tätä kirjoitusta on inspiroinut ja argumenttia terävöittänyt Quillette-verkkolehdessä 5.5.2018 ilmestynyt Matt McManus'in kirjoitus "Liberalism, Classical and Egalitarian".

yyyy
Turku

Maailmaa pyörittää energia. Se, kuinka se tuotetaan, tulee ratkaisemaan tämän vuosisadan kehityksen, yhteiskuntiemme kohtalon, ja kenties ihmislajin tulevaisuuden. Lisää aiheesta ja aiheen vierestä tällä blogilla ja Rauli Partasen kanssa kirjoittamissani kirjoissa Uhkapeli ilmastolla ja Musta hevonen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu