Miksi valtio ei puolusta puolustajiaan?
Raaseporin traagisessa onnettomuudessa kolme nuorta asevelvollista antoi kalleimman uhrin isänmaalle, samalla kun neljä muuta loukkaantui vakavasti. Vammat voivat jäädä pysyviksi, eikä mikään tuo kuolleita takaisin sureville omaisilleen. Tästä huolimatta Suomen valtio kohtelee asevelvollisiaan toisen luokan kansalaisina, joiden vammautuminen tai kuolema valtiomme ja yhteiskuntajärjestyksemme puolesta kuitataan lähinnä loukkaavan pienellä hautausavustuksella.
Sotilasvahinkojen korvaaminen on Suomessa ollut jo pitkään retuperällä, ja ennen tämän vuoden alussa voimaantullutta lakimuutosta esimerkiksi rauhanturvaajat käytännössä toteuttivat Suomen valtion valitsemaa ulkopolitiikkaa omalla riskillään: vammautumisesta tai kuolemasta maksettavat korvaukset olivat säälittävän pieniä, ja niitäkin saadakseen sotilaan tai hänen omaistensa täytyi jaksaa taistella Valtiokonttorin suorastaan vihamielistä byrokratiaa vastaan. Lakimuutoksen myötä rauhanturvaajien tilanne on nyt hieman parempi, ja rauhanturvaajaksi lähteminen ei ole enää täysin omalla riskillä kulkemista. Jostain käsittämättömästä syystä sama ei kuitenkaan koske palvelukseen käytännössä pakotettuja asevelvollisia. Asevelvollisen kuolema kuitataan valtion puolelta 4810 euron hautauskorvauksella ja mahdollisesti perhe-eläkkeellä. Kontrasti vapaaehtoisena rauhanturvatehtäviin lähteneen kuolemasta maksettavaan 200 000 euron korvaukseen on sanalla sanoen käsittämätön.
Suomen maantieteellinen, väestöllinen ja sotilaallinen asema tekevät asevelvollisuudesta vaikeasti korvattavan järjestelmän ainakin vielä nähtävässä tulevaisuudessa. Mutta koska palvelus on pakollista, asevelvollisten turvallisuuteen on kiinnitettävä aivan poikkeuksellista huomiota. Tavoitteena pitäisi itsestäänselvästi olla nolla vakavaa tapaturmaa.
Onnettomuuksia tulee kuitenkin sattumaan jatkossakin, ja kun niitä sattuu, aivan vähintä mitä valtion tulisi puolustajiensa hyväksi tehdä olisi korvata aiheutuneet vahingot enemmänkin kuin reilusti, ja auttaa muutenkin sekä palveluksessa vammautuneita että vammautuneiden ja etenkin kuolleiden – kaatuneiden – omaisia. Mikään määrä rahaa tai apua ei tietenkään tuo kuolleita takaisin, mutta itse entisenä rauhanturvaajana pidän elämänsä alussa olevan asevelvollisen arvottamista vain reilun kahden prosentin arvoiseksi vapaaehtoiseen rauhanturvaajaan nähden lähinnä törkeänä loukkauksena palveluksessa kuolleita ja kaikkia muitakin maanpuolustajia kohtaan.
Maanpuolustus ja ylipäätään yhteiskuntamme perustuu pohjimmiltaan sanattomaan sopimukseen kansan ja valtionhallinnon välillä. Tähän sopimukseen kuuluu, että valtion puolesta aikansa ja kenties terveytensä tai jopa henkensä antavasta ja hänen omaisistaan pidetään valtion toimesta niin hyvää huolta kuin vain suinkin on mahdollista. Jos näin ei tehdä, on meillä kansalaisilla erinomainen syy kysyä, miksi ylipäätään osallistuisimme maanpuolustukseen tai mihinkään muuhunkaan meiltä vaadittavaan uhraukseen. Palkka-armeijoissa ja orjayhteiskunnissa on saattanut olla mahdollista suhtautua maanpuolustajiin kertakäyttöisinä kulutushyödykkeinä, mutta vapaassa maassa, jonka puolustus perustuu asevelvollisuuteen, tämä ei kertakaikkisesti käy päinsä.
Vaadinkin, että poliittiset päättäjämme laittavat nyt viimeistään vireille tarvittavat lainmuutokset, jotta
- Puolustusvoimien toiminnan tavoitteeksi otetaan nolla asevelvollisille sattunutta vakavaa tapaturmaa, ja
- Asevelvollisille sattuneet vahingot korvataan vähintään yhtä hyvin kuin vapaaehtoisina palvelleille sattuneet, mielellään paremmin, sekä
- Niin maanpuolustajille kuin heidän omaisilleen tarjotaan kaikkea mitenkään tarpeellista apua etenkin vakavien onnettomuuksien ja kuolemantapausten jälkeen, niin pitkään kun apua tarvitaan.
”1. Puolustusvoimien toiminnan tavoitteeksi otetaan nolla asevelvollisille sattunutta vakavaa tapaturmaa…”
No tuskinpa tänäkään päivänä tavoite on mikään nollasta poikkeava luku, mutta toiminnan luonne huomioiden on epärealistista olettaa sen toteutuvan. Tai sitten jatkossa varusmiespalvelus suoritetaan nojatuolissa Counter Strikea pelaten.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten tuossa totesin, onnettomuuksia tulee sattumaan jatkossakin. Tavoitteena nolla on kuitenkin hyvä.
Esimerkiksi lentoliikenteessä nolla onnettomuutta on ollut jo pitkään tavoite. Kaikki tietävät, että onnettomuuksia tapahtuu silti, mutta tälläinen selkeä ”nollalinja” auttaa levittämään turvallisuuskulttuuria, jossa turvallisuudesta lipsumisia ei pääse juurikaan tapahtumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Varusmiespalveluksessa tapahtuu vähemmän kuolemaan johtaneita tapaturmia kuin samalle ikäryhmälle siviilissä, joten ei intin turvallisuuskulttuuri ihan pielessäkään voi olla.
Itse asiasta (korvauskäytännöt) toki samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ihan pielessä ole ja turvallisuus otetaan kyllä sotilaiden toimesta keskimäärin vakavasti. Kuitenkin yksikin vakava tapaturma on rauhan aikana liikaa, ja tämän pitäisi olla asenne aina kun asevelvollisista puhutaan.
Uskon että ylivoimainen valtaosa esimerkiksi upseerikunnasta ottaa tämän tosissaan, mutta epäilemättä poikkeuksiakin vielä on, ja turvallisuuskulttuuri tahtoo olla vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä. Näissä korvauksissa nuukailussa ei ole mitään järkeä. Varusmiehiä kuolee sen verran vähän, että pulustusbudjetissamme kunnon korvaukset eivät oikeasti tuntuisi missään. Kyseessä on kuitenkin velvollisuus, josta itsessään ei makseta asiallista korvausta, joten uhreille sentään luulisi löytyvän käypä korvaus.
Ilmoita asiaton viesti
Rauhanturvaajat ovat verrattavissa täysin ulkomaille töihin lähteviin suomalaisten yritysten työntekijöihin. Motiivi on ensisijaisesti raha ja sen jälkeen tulevat muut syyt. Kaikki työntekijät ovat sekä tapaturmien että kuolemantapausten varalta hyvin vakuutettuja jo lainsäädännöllisesti.
Mitä tulee nyt sattuneeseen onnettomuuteen, niin kamala se on, mutta en pidä sitä sen kummempana onnettomuutena kuin muutkaan liikenneonnettomuudet. Liikenneonnettomuus on liikenneonnettomuus, olipa sitten valtion palveluksessa asevelvollisena tai virkamiehenä tai yksityisellä sektorilla autokuskina. Onnettomuuksia sattuu, kun ihmiset asioita ja koneita hoitavat.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt vuoden alusta ovat, mutta sitä ennen korvaukset olivat mitättömiä ja niiden saaminen oli jumalattoman taistelun takana. Tästä on paljon todistusta, että Talebania vastaan sotiminen oli aika kevyttä puuhaa verrattuna Valtiokonttorin kanssa sotimiseen.
Rauhanturvaajien ja asevelvollisten välillä on kuitenkin se ero, että asevelvolliset olivat esimerkiksi tässä kyseisessä kuorma-autossa käskettyinä. Eritoten rauhan aikana yhteiskunnalla on erityinen velvollisuus huolehtia palvelukseen käskettyjen terveydestä, minimoida onnettomuuksien riski, ja onnettomuuksien sattuessa hoitaa jälkihoito aivan erityisen hyvin. Kysymys ei edes ole mistään mainittavan suurista summista.
Kuolleen asevelvollisen omaisen näkökulmasta 4810 euron korvaus – joka ei muuten kata edes hautajaisten kustannuksia – on jo suoranaista vittuilua, ja omiaan rapauttamaan maanpuolustushalukkuutta.
Ilmoita asiaton viesti