*

Y:llä alkavista asioista Ympäristö. Yhteiskunta. Yhteisöllisyys. Ymmärrys. Ydinvoimastakin joskus vähän.

Mitä historia opettaisi energiakeskustelijoille?

Nykyisessä energia/ilmastonmuutoskeskustelussa on muutama vakava ongelma. Yksi niistä on se, että keskustelu on liki täysin historiatonta. Tämä sitten johtaa osaltaan siihen, että uuden, suositun energianlähteen kannattajat ja kannattamisesta hyötyvät pystyvät ylläpitämään - jonkin aikaa - hyvin vahvaa hypeä uudesta ihme-energiasta, jonka armoton kehitystrendi ratkaisee hetken kuluttua kaikki ongelmat ja tekee etanan lailla kehittyvät vaihtoehdot täysin vanhanaikaisiksi.

Ilmiö ei ole uusi. Samanlaista keskustelua löytää esimerkiksi 1820-luvulta, jolloin Britanniaa ravisuttanut ihme-energia oli - vesivoima. Höyryvoimaa halvempi, puhtaampi, edistyksellisempi ja riittoisampi vesivoima oli sen puolestapuhujien mukaan itsestäänselvä ratkaisu tulevaisuuden energianlähteeksi savuttavien "saatanallisten myllyjen" sijaan. Vesivoiman ongelmat, kuten sen riippuvuus sääoloista, tuli ratkoa rakentamalla tuulivoimalla pumpattavia patoaltaita eli energiavarastoja sekä massiivisia kanavarakennelmia yhdistämään eri varastot ja keräämään hajautunutta energiaa - sadetta - laajoilta alueilta. Nykyisin samanlaista suunnitelmaa kutsutaan esimerkiksi nimellä "älyverkko" tai "supergrid."

Toinen hypesyklin huippu nähtiin 1960-luvulla, jolloin silloisen ihme-energian, ydinvoiman, tuli tehdä kaikki muut energianlähteet kannattamattomiksi viimeistään vuoteen 2000 mennessä. Ydinvoiman kehitystrendit olivat niin väkeviä ja teknologian sisäsyntyiset edut niin vastaansanomattomia. Atomin piti tuoda joskus taannoin hajautettua energiaa joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, ohittaen vanhentuneet sähköverkot. Laivat, autot, junat ja lentokoneetkin piti saada atomin voimalla liikkumaan, ja täysin vakavamieliset tutkimuslaitokset julkaisivat vielä 1970-luvulla raportteja, joissa todistettiin, että vuonna 2000 edes öljyä ei kannattaisi pumpata maasta. Suomessa esimerkiksi eräs maakunta-energiasuunnitelma vuodelta 1968 piti 1990-luvun keskeisenä kysymyksenä sitä, ratkaistaanko maakunnan energiahuolto (siis ei sähköhuolto, vaan koko energiakysymys) 2000-luvulla yhdellä ydinvoimalaitoksella, vai kannattaisiko niitä rakentaa kenties sittenkin - hajauttamisen vuoksi - kaksi.

Muutama kriittinen ääni uskalsi näitä visioita kyseenalaistaa ja kysellä, onko ihan varmasti esimerkiksi ydinjätteen käsittelyn ja nopeiden reaktoreiden tekniset ongelmat ratkaistu niin pitkälle, että näihin suunnitelmiin kannattaa luottaa. Muutamat myös kysyivät, eikö ehkä käy kuitenkin niin, että myös fossiilisten kilpailukyky paranee, ja miten käynee ydinsähkön kilpailukyvylle. 

Näille äänille lähinnä naurettiin aina 1980-luvulle saakka. Optimistit pitivät selviönä, että totta kai tekniikka kehittyy ja pikkuongelmat ratkotaan. Trendit ovat niin selviä, ja vain luddiitit saattoivat ne kyseenalaistaa.

No, nykyään ydinvoima tuottaa noin kuutisen prosenttia maailman energiasta. Ei tämä mikään täysi epäonnistuminen ole: kyseessä on vesivoiman jälkeen maailman toiseksi tärkein vähähiilinen energianmuoto, ja paljon merkittävämpi tapa tuottaa energiaa kuin muut vähähiiliset vaihtoehdot yhteensä. 

Mutta ydinvoiman piti olla viimeistään vuonna 2020 se pääasiallinen ellei ainoa energianlähde. Trendien piti olla niin ilmeisiä.

Kuvio toistuu aina vain uudelleen: tekniikasta innostuvat esittelevät alkuvaiheen trendejä ja tekniikan teoriassa huikeita mahdollisuuksia varmoina todisteina siitä, että kaikki vaihtoehdot ovat vain kertakaikkisen jälkeenjääneitä. (Kuvio ei tosin suinkaan rajoitu vain energiakeskusteluun.)

Uusiutuvat eivät ole vielä yhteensäkään päässeet edes samanlaiseen kasvuvauhtiin mihin ydinvoima kiihdytti hetkeksi tuossa 1960-luvulta alkaen. Silti meillä on suunnattomasti kepeää puhetta siitä, miten vuoden 2050 tienoilla mitään muita kuin uusiutuvia ei tarvitakaan. Niille, jotka huomauttavat, että luotettavan energiajärjestelmän rakentaminen 10-35% ajasta tuottavien voimaloiden varaan saattaa olla teknisesti vähän haastavaa ja vaatii paitsi suunnattomia panostuksia infrastruktuuriin, myös vielä keksimättömienkin teknologioiden onnistunutta kaupallistamista sekä merkittävää kehitystä olemassaolevien teknologioiden (kuten energian varastoinnin) kilpailukyvyssä, nauretaan aika samoin kuin ydinvoiman kriitikoille vielä 1970-luvun lopussa. 

Uutta ihme-energiaa rakentavat yritykset eivät juuri ole kiinnostuneita hankkimaan projekteilleen paikallisten asukkaiden hyväksyntää, ja nyt jo paikallinen vastarinta on hyydyttänyt esimerkiksi Saksassa kriittisen tärkeät suunnitelmat maata halkovien siirtolinjojen rakentamiseksi: tämä uusiutuvien lisäämiselle aivan olennaisen tärkeä projekti on pahemmin myöhässä kuin Olkiluoto 3, ja jos uusiutuvien haluttaisiin tuottavan edes liki kaikki Euroopassa käytetty sähkö, siirtolinjoja pitäisi saada Saksaan moninkertaisia määriä paljon nopeammin.

Muitakin merkkejä uusiutuvien kasvun hyytymisestä on jo. Voi olla, että nämä merkit osoittautuvat vain väliaikaisiksi vaikeuksiksi, mutta se, että näitä merkkejä ylipäätään on jo, on aivan hirmuisen huono merkki: uusiutuvien rakennusnopeus kun ei ole vielä lähelläkään tarvittavaa, ei edes siinä tapauksessa jos ilmastonmuutosta torjuttaisiin sekä uusiutuvilla että ydinvoimalla ja kaikilla muillakin vaihtoehdoilla. Jos torjunta täytyy tehdä ilman ydinvoimaa, rakentamisnopeuksien ennätyksetkään eivät ole likimainkaan riittäviä.

Kysymys on siis siitä, pitäisikö meidän TÄLLÄ KERTAA uskoa tekno-optimistien olevan oikeassa ja uusiutuvien - jotka kärsivät muutamista pahoista ongelmista mistä ydinvoima ei kärsi - olevan todella vuonna 2050 käytännössä ainoita energianlähteitä. 

Toisin kuin 1960-luvulla, nyt pelissä on ihan konkreettisesti sivilisaation tulevaisuus. Jos energiasiirtymä pois fossiilisista ei onnistu, niin ihmiskunnan game over on hyvin lähellä. Tämä energiasiirtymä näyttää olevan pirullisen vaikea, vaikka käyttäisimmekin siihen kaikkia tuntemiamme keinoja ja panostaisimme ankarasti tutkimus- ja kehitystyöhön. Minusta ei ole kertakaikkisesti vastuullista hylätä tässä vaiheessa yhtään edes jotenkin toimivaa ratkaisua - eikä varsinkaan yhtä tärkeimmistä vähähiilisistä energianlähteistämme.

Rahoitusalalla on sanonta, jonka mukaan viisi maailman vaarallisinta sanaa ovat "tällä kertaa kaikki on toisin." Jää nähtäväksi, onko näin tällä kertaa energia-alalla.

Kirjoittaja tutkii innovaatioiden historiaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.


Lähteitä

Mainio kuvaus teollisen vallankumouksen varhaishistoriasta ja vesivoiman yllättävänkin pitkästä kamppailusta höyryä vastaan on teoksessa Malm, A. (2016). Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming. London: Verso Books.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Tuo on totta lähes kaikkialla tekniikan alalla, eli hypetys on alkuun kerrassaan naurettavaakin. Ydinvoimalla on kuitenkin yksi etu puolellaan tässä "hypetyksessä", sillä voitaisiin teoriassa tuottaa kaikki tarvitsemamme sähkö täällä Suomen maassa, tähän eivät uusiutuvat kykene edes teoriassa, tuuli-, aurinko, ja vesivoima ovat niitä uusiutuvia.

Käyttäjän yyyy kuva
Janne Korhonen

Toisaalta ydinvoimalla on sitten omia, ihan todellisia ongelmiaan, julkisesta hyväksynnästä alkaen.

Minulle historian opetus on se, että puheisiin yhdestä ainoasta kaikenräjäyttävästä ratkaisusta kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Toki niitä ongelmia yv:lla on ja paljonkin, eikä olisi edes järkevää sitoutua yhteen energiantuotanto muotoon.

Tuossa ydinvoima vastaan uusiutuvat tuppaa joiltain tahoilta unohtumaan se ikävä tosiasia, että aurinko- tuuli- sekä Suomessa vesivoima ovat melko rajallisia.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kaiken lisäksi oppimiskäyrä on todella hidas. Kun samat ihmiset ovat hypettäneet samaa tekniikkaa ihan juuri kaiken mullistavana jo pari vuosikymmentä ja vielä ollaan alkutekijöissä, niin ulkopuolisesta se näyttää todella tyhmältä. Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta tekee säännöllisesti mieli vaipua epätoivoon.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Yksinkertainen laskelma tuulivoimasta liiketoimintana, kun takuuhinta on yli kaksi kertaa sähkön markkinahinta. Koska tuulivoiman tuloa on sähkön myyntitulo ja menoa valtion maksama tuki, on rahavirta kansantalouden kassaan joka vuosi negatiivinen. Jos laitteiston elinikä on sama kuin tuen maksamisaika, ei laitosta koskaa kuoleteta ja sillä tuotetaan pelkästään tappiota. Onko kaikki ministerit niin tyhmiä, että he eivät edes ymmärrä tätä laskelmaa.

Syöttötariffilaki sisältää pahan valuvian, Sitran toimeksiannosta tehty LUT:n tutkimusraportti selvittää asian.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103470/...

Ja ne terveyshaitat jäi syöttötariffi huumassa piiloon.

"Siposella on useita esimerkkejä arvioidun ja todellisen melutason eroista Suomessa. Porin Peittoon voimala-alueella on 12 kappaletta 4,5 megawatin tuulivoimalaa, jossa melumallinnuksessa lasketun 40 desibelin suojaetäisyyden sisälle jää noin sata kiinteistöä. Todellisen 40 desibelin suojaetäisyyden sisälle jää kuitenkin useita satoja asuntoja ja suojaetäisyyden pitäisi olla 3 000 metriä."
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/tuulivoiman-mel...

Meluntorjuntapäivät 2015
Denis Siponen, tutkija
VTT
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/8441490/S...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tuulivoiman rakentamisen on esitetty tuovan kuntiin työpaikkoja, Antti Aula, tekn.tri, Oulusta kirjoitti hyvin tuulivoimasta Kaleva lehdessä: "Aina ei arkipäivän tohinoissa muisteta, että ihmisen eri tavoin käyttöönsä hankkima energia on tarkoitettu palvelemaan ihmisen toimintaa, ei päinvastoin.
Energian tuotannon perustavoite ei ole työllistää. Työttömyys pitää sosiaalisena ongelmana hoitaa muulla tavoin pois kuin tekemällä tai teettämällä tyhjää työtä.
Ainoa pitkän päälle kestävä perusta saada energiaa on ilman tukea kannattava voiman tuotanto, joka on onneksi meillä vielä kaiken perusta".

Itsessään kannattamattoman energian tuotannon tukeminen julkisella rahalla muutamien tuottajien omaisuuden kasvattamiseksi on tyhmä päätös, ja kun tiedetään terveys-ja ympäristöhaittojen laajuus, niin tuen jakaminen tällaiseen toimintaan on rikollista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset