Pelonlietsonta on saatava pois koko (energia)politiikasta

Perussuomalaisten viimeisin panos maamme parantamiseen on ollut puhe räjähtävistä lepakoista. Asiasta virinnyt keskustelu osoittaa kaikessa älyttömyydessään, että tuulivoima on nyt kasvanut isoksi ja päässyt osaksi sitä todellista, suurelta osin pelonlietsontaan pohjautuvaa energiakeskustelua. Tämä on huono juttu, mutta syypäitä lapselliseen energiakeskusteluun eivät ole vain Perussuomalaiset.

Mielenkiintoisinta tässä tapauksessa onkin se, mitä puhe tuulivoiman vaaroista ja reaktiot siihen kertovat energiakeskustelusta. Persujen ulostulon jälkeen lukuisat intressiryhmät, tiedotusvälineet, tutkijat ja jopa puolueet riensivät kiistämään esitetyt väitteet pitkälti juuri tieteelliseen tutkimukseen nojaten, syyttäen persuja vastuuttomasta ja aiheetonta huolta aiheuttavasta pelonlietsonnasta. Persujen argumentit asetettiin naurunalaisiksi ja kodeistaan muuttaneet ihmiset leimattiin hyvinkin kärkkäästi luulosairaiksi. Lehdistö teki kiitettävää työtä popularisoidessaan tieteellisten tutkimusten tuloksia ja selvittäessään, miksi tuulivoiman vaaroilla politikointi oli lähinnä pelonlietsontaa.

Mitään tälläistä ei kuitenkaan ollut nähtävissä viisi vuotta sitten, kun pelonlietsonnasta varoittamiselle olisi ollut todella tarvetta. Päin vastoin: pelonlietsojat saivat Fukushiman onnettomuuden jälkimainingeissa tilaa, suosituksia ja hyväksyntää samalta medialta ja samoista puolueista, jotka nyt (aivan aiheellisesti) tuomitsevat pelonlietsonnan mitä ankarimmin.

Parhaan saatavilla olevan tutkimustiedon mukaan ydinvoima on, onnettomuusriski ja jätteet huomioidenkin, yksi turvallisimpia ellei jopa turvallisin ihmisen koskaan, ikinä, missään käyttämä tapa tuottaa energiaa. Edes kolmen reaktorin täydellisen tuhoutumisen Fukushimassa ei odoteta näkyvän lisääntyneenä sairastuvuutena - koskaan. Lisäksi ydinvoima on myös lähes kaikilla järkevillä ympäristövaikutusta mittaavilla mittareilla vähemmän huono vaihtoehto kuin oikeastaan mikään muu tapamme energian tuotantoon.

Vaikka näihin löydöksiin suhtautuisikin terveen varautuneesti, jopa skeptisemmät arviot tukevat varsin selvää johtopäätöstä: ydinvoiman vastustaminen sen vaaroilla pelotellen on pelonlietsontaa, jopa suuremmassa määrin kuin persujen tuulivoimaulostulot. Aivan samalla tavoin myös väitteet ydinvoiman vaaroista perustuvat aivan voittopuolisesti anekdootteihin ja kelvottomaan tutkimukseen. Erona on se, että ydinvoiman vaaroja on yritetty löytää systemaattisesti paljon kauemmin. Silti niitä on löytynyt jopa yllättävän vähän.

Pelonlietsontaa tämä puute ei tietenkään estä, vaikka tutkimukset osoittavat senkin, että pelonlietsonnalla on myös todellisia haittavaikutuksia. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on toistuvasti ilmaissut huolensa siitä, että ydinonnettomuuksissa ylivoimaisesti merkittävimmät haitat ovat psykologisperäisiä ja syntyvät pelon - ja pelottelun - seurauksina. Vaikka esimerkiksi Fukushimasta karanneiden säteilevien aineiden ei odoteta koskaan näkyvän terveystilastoissa, itsemurhiin ja muihin ongelmiin on kuollut jo 1600 evakuoitua, ja tuhannet muut kärsivät vakavista mielenterveyden ongelmista. Samanlaisia tuloksia on saatu myös vielä pahemman onnettomuuden, Tshernobylin, vaikutuksia selvittävistä seurantatutkimuksista: jopa äärimmäisen pahan säteilyvuodon haitat kalpenevat pelottelun haittojen rinnalla.

Pelottelu ei siis ole haitatonta. Se ei ole haitatonta ydinvoimasta puhuttaessa, se ei ole haitatonta tuulivoimasta puhuttaessa, eikä se ole haitatonta pakolaisista puhuttaessa. Pelottelu on pelottelua, ja pelolla ratsastaminen poliittisissa tai rahankeräystarkoituksissa on lähinnä halveksittavaa.

Mutta pelottelua käytetään, koska se toimii. Pelko pahassakin tapauksissa varsin mitättömiä terveyshaittoja aiheuttavista onnettomuuksista tai ydinjätteestä (jonka pahakin vuoto aiheuttaisi luultavasti n. banaanitertun syömisestä aiheutuvaan rinnastettavia säteilyannoksia) on edelleen luultavasti tärkein motivaattori ydinvoiman vastustuksessa. Ydinvoimaa vastustavat järjestöt eivät saisi likimainkaan yhtä paljon lahjoituksia, jos ihmiset eivät pelkäisi ydinvoimaa. Ja tietyt poliitikot ja puolueet hyötyvät selvästi siitä, että suuri osa äänestysikäisistä pelkää ydinvoimaa. Heidän intresseissään ei ole, että ydinvoiman riskeistä leviäisi vain tutkimustuloksiin perustuvaa tietoa.

Jos haluamme vastuullisten aikuisten energiakeskustelua - ja sitä, herra paratkoon, tarvitsisimme -  pelonlietsonnalle tulee laittaa piste myös ja ehkä etenkin silloin kun pelonlietsonta kohdistuisi omaan inhokkiteknologiaan. Ydinvoimaa voi vastustaa monilla perusteilla, ja varsinkin jos ilmastonmuutoksen uhkaa ei pidä realistisena, monet niistä ovat hyvinkin päteviä. (Tällöin tosin joutuu hylkäämään tutkimuksen valtavirran niin ilmastonmuutoksen kuin sen ratkaisujenkin suhteen.) Myös tuulivoimaa ja uusiutuvia voi kritisoida monesta eri syystä, ja median olisikin ehkä hyvä päästä eroon tähänastisesta kritiikittömyydestään uusiutuvia kauppaavien ja 1960-luvun atomivoimahuumaa ("tämä ihme-energia on pian ilmaista ja ratkaisee kaikki ongelmamme") uusiutuvilla toisintavien intomielien edessä.

Olisikin äärimmäisen toivottavaa, rehellisyydestä puhumattakaan, että jatkossa kaikki nyt tuulivoimapelonlietsontaa kritisoineet sanoutuisivat irti pelonlietsonnasta myös muissa yhteyksissä. Suomen Tuulivoimayhdistys onkin jo kunnostautunut, todeten tiedotteessaan, että pelonlietsonta voi sairastuttaa eikä se ylipäätään kuulu energiakeskusteluun. (Olisi muuten toivottavaa, ja hyvää julkisuusstrategiaa, että ydinvoimayhtiöt tuomitsisivat nyt tuulivoimapelottelun.)

Aivan kaikki näkemäni kannanotot tuulivoimapelonlietsonnasta sopisivat sellaisinaan vastineiksi viisi vuotta sitten velloneeseen ja edelleen pinnan alla kytevään ydinvoimapelonlietsontaan. Kun se seuraavan kerran nostaa rumaa päätään, toivon, että kaikki tieteellisen tutkimuksen musta tuntuu-fiilisten ja pelolla ratsastavien edelle asettavat linkittäisivät näitä julkaisuja ja kysyisivät nyt lausuntoja antaneilta, tuomitsevatko he pelonlietsonnan ja pelon politiikan, vai ottavatko he sitä vastaan kantaa vain silloin, kun pelonlietsonta kohdistuu heille tärkeisiin asioihin. Jos haluamme poliittista keskustelua ilman pelonlietsontaa, pelonlietsonnasta on yksinkertaisesti päästävä eroon.

Ruodimme ydinvoimapelonlietsontaa ja sitä, mitä valtavirtatutkimus oikeastaan sanoo ilmastonmuutoksen torjunnan keinoista tarkemmin ja lähdeviitteiden kera mm. kirjoissamme Uhkapeli ilmastolla ja Musta hevonen.