Demokratian vihollisten tuomitseminen on yhteinen asia

Mielestäni demokraattisen yhteiskunnan kannattajien tulisi suhtautua poliittisessa tarkoituksessa tehtyyn väkivaltaan nykyistä voimakkaammin – riippumatta väkivallan tekijöiden taustasta.

Tällä hetkellä keskustelua käydään uusnatsien väkivaltaisuudesta, ja aivan aiheesta. On keskustelun harhaanjohtamista ja argumentaatiovirhe, sekä mahdollisesti natsiapologiaa, yrittää selitellä ja vähätellä uusnatsien väkivallantekoja toisilla, esimerkiksi vetoamalla anarkistien tai eläinoikeusaktivistien tekemiin tekoihin. On myös argumentointivirhe ja natsiapologiaa lytätä uusnatsien toimintaa nyt paheksuvat vetoamalla siihen, että paheksuja ei kenties ole aina ja kaikkialla tuominnut kaikenlaisia väkivallantekoja tai oikeudenloukkauksia. On täysin sallittua ottaa kantaa vain ajoittain; edes poliitikot eivät ole lausuntoautomaatteja, joilta voidaan edellyttää lausuntoa joka kerta kun jotain tapahtuu.

Voidaan kuitenkin hyvin perustein esittää, että väkivallan yleensä ja etenkin poliittisissa yhteyksissä ilmenevän väkivallan nykyistä jyrkempi paheksuminen olisi ylipäänsä toivottavampaa. Natsit eivät valitettavasti ole Suomessa tai maailmalla ainoita väkivaltaan valmiita ryhmittymiä, ja kadulla fasistin ja antifasistin erottaa usein lähinnä poliisi. On toki aivan totta, ja tämänhetkisen keskustelun kannalta merkityksellistä, että Suomessa anarkistien ja antifasistien hulinoissa ei ole vielä kuollut ketään. Tämäkään tuskin on enää kuin ajan kysymys.

On myös aivan totta, että moraalisessa mielessä on mahdollista ja peräti toivottavaa tehdä ero esimerkiksi ihmisoikeuksien turvaamis- ja laajentamistarkoituksessa tehdyn väkivallan ja ihmisoikeuksien sortamistarkoituksessa tehdyn väkivallan välille. Samalla tavoin on mahdollista nähdä moraalinen ero vain elottomaan omaisuuteen tai ihmisiin ja tunteviin luontokappaleisiin kohdistuvassa väkivallassa.

Olennaista on kuitenkin se, että oikeusvaltiossa tämän erottelun tekeminen ei koskaan kuulu katutappelijoille tai vallankumousromantiikasta päihtyneille. Kun yksityinen ryhmittymä päättää väkivallan (ihmisiin tai omaisuuteen kohdistuvan) olevan oikeutettua vaikkapa eläinten oikeuksien ajamiseksi, se voi kumouksellisen narsismin ylimielisessä huumassaan luulla asettuvansa yhteiskunnan yläpuolelle – mutta todellisuudessa se asettuu vain yhteiskunnan ulkopuolelle. Jos ryhmittymä ei suostu kieltämään väkivaltaa politiikan keinona, on yhteiskunnan ison pyörän pyörittävä. Tämä pyörä pyörii ehkä hitaasti, mutta se jauhaa hienoksi. Näin sen on myös tehtävä.

Yksityisten ryhmittymien harjoittama väki- ja mielivalta ei kertakaikkisesti kuulu hyvään demokratiaan, eikä sitä tule päästää siihen mistään suunnasta eikä millään verukkeella pesiytymään. Väkivalta kun on kuin syöpä: jos sitä ei kitketä ajoissa, se tuppaa leviämään.

Aivan samalla tavoin kuin nyt on kyettävä olemaan vähättelemättä uusnatsien rötöksiä, demokratiaan sitoutuneiden ja etenkin lehdistön sekä poliittisten toimijoiden olisi mielestäni kyettävä olemaan vähättelemättä rötöksiä silloinkin, kun niitä tekevät huligaanit kenties vaikuttaisivat ansaitsevan jostain syystä sympatiaa. Tämä olisi syytä muistaa seuraavan kerran, kun poliittinen väkivalta nousee otsikoihin. Demokratian kannattaja ei voi sanoa, että on olemassa "ymmärrettävää" tai "paheksuttavaa" poliittista väkivaltaa; on vain poliittista väkivaltaa. Väkivallan ymmärtäjä tulee väistämättä olemaan väkivaltaisen vallankumouksen puolella, meitä demokratiaan luottavia vastaan.

Tunne vihollisesi, älä ymmärrä hänen tekojaan

On täysin mahdollista ja erittäin suotavaa ymmärtää niitä syitä, miksi ihminen ajautuu anarkistien mukana rikkomaan ikkunoita tai uusnatsien mukana potkimaan ihmisiä, ilman että näitä järjestöjä tai niiden tekemisiä tarvitsee "ymmärtää," saati hyväksyä. Suomen kieli onkin tässä suhteessa ongelmallinen, sillä usein ajattelematta käytetyn sanan "ymmärtää" merkitykset ovat hyväksyviä. Ehdotankin, että tälläisissä tapauksissa käyttäisimme sanaa tietää: tieto on voiton avain, ja siksi on syytä tietää, miten ääriliikkeet toimivat ja miksi niihin liitytään. Ymmärtää niitä ei pidä.

Suurta hulluutta on luulla, että mielivaltaisen väkivallan vastavoima olisi mielivaltainen väkivalta. Osa anarkisteista väittää anarkistien olevan natsien pahimpia vihollisia, ja näin voi olla, joskin henkisesti kivivuorelaisena sosialidemokraattina ja arkkinatsi Hitlerin sanomisia jonkin verran tuntevana jätän tähän eriävän mielipiteen. Mutta demokratian vihollisten torjuminen demokratian vihollisilla on kuin torjuisi ruttoa koleralla tai pirua Beelsebubilla: kumpi tahansa voittaa, me häviämme.

Sikäli kun anarkistit sanoutuvat irti väkivallasta, pystyn heidän ajatteluaan ja tavoitteitaan jossain määrin sympatiseeraamaan – vaikka olenkin historiaa tuntien melko varma, että mikäli he onnistuisivat tavoitteessaan kaataa nykyinen yhteiskuntajärjestys, juuri he olisivat ensimmäisinä (joskaan eivät viimeisinä) kuopan reunalla. Mutta kukaan ei ole antanut heille, tai mille muullekaan ryhmittymälle, jumalallista viisautta tehdä tai hyväksyä mielivaltaisia väkivallantöitä edes "hyvän asian" puolesta. Meillä on oikeusvaltio, demokratia ja vallanjako-oppi juurikin siksi, että "hyvää asiaa" ei enää määritetä vahvimman oikeudella, eikä edes yksin parhaalla retoriikalla.

Vaikka tämä järjestelmä on epätäydellinen ja suosii edelleen vahvempia, on se valtavan paljon vähemmän epätäydellinen kuin järjestely, jossa vallankumouksen etujoukoksi lapsellisessa nihilismissään julistautuvat päättävät väkivallan käytöstä. Tälläisellä mielettömällä, jännityshakuisella väkivallalla ei ole koko historian aikana saatu aikaan juuri yhtään mitään rakentavaa.

Ääriliikkeiden väkivalta on koko vasemmistolle vaaraksi

Näiden filosofisten ongelmien lisäksi äärivasemmiston harjoittama ja suunnittelema väkivalta on nähdäkseni vasemmiston tavoitteiden kannalta äärimmäisen tuhoisaa. Kuinka monta esimerkkiä tarvitaan vielä siitä, miten natsien ja äärioikeiston touhuja puolustellaan ja vähätellään säännöllisesti vaikkapa anarkistien tai eläinoikeusaktivistien tekosilla? Jopa hallituksemme vähättelee natseja puhumalla "ääripäistä." Vaikka tälläinen puhe onkin naurettavaa, se olisi paljon ilmeisemmin sitä mikäli tosiasia ei olisi, että myös vasemmalta löytyy kykyä ja halua luupäisyyteen – ja politiikoilta ja joskus myös medialta hiljaista hyväksyntää väkivallalle, kunhan se tapahtuu oikean asian nimissä.  

Sikäli jos olen historiani oikein lukenut, yksi merkittävä, joskaan ei ainoa, natsien valtaannousuun vaikuttanut tekijä oli nimenomaan äärivasemmiston väkivallan uhka. Kommunistien uhka, tai kenties pelko, sai ihmiset kannattamaan natseja pienempänä pahana, ja sillä perusteltiin natsien toiminnan katsomista läpi sormien. Juuri näin voi nytkin olla tapahtumassa. Kuten totesin: kun kaksi huliganismia politiikan keinona kannattavaa tappelevat, varmoja häviäjiä olemme me kaikki muut.

On aivan totta, että tälläinen vertailu ei ole aina kovin reilua, sillä useilla eri tahoilla on intresseissä paisutella vasemmiston väkivallan uhkaa. On myös aivan totta, että ihmisoikeuksien turvaamistarkoituksessa tehty väkivalta voi olla hieman vähemmän paheksuttavaa kuin oikeuksien sortamistarkoituksessa tehty – jos voidaan osoittaa, että teolle ei ollut mielekästä vaihtoehtoa. Totta on sekin, että elottomaan omaisuuteen kohdistuva väkivalta on lähtökohtaisesti vähemmän tuomittavaa kuin ihmisiin tai eläimiin kohdistuva. On myös pelkästään argumentointivirhe, tahallinen tai tyhmyydestä juontuva, rinnastaa esimerkiksi yksittäisten turvapaikanhakijoiden tekemä väkivalta poliittisen liikkeen systemaattiseen väkivallan politiikkaan. Epäreiluuden toteaminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että poliittisen väkivallan, minkä värisen tahansa, hyväksymisen todennäköisin pitkän tähtäimen kärsijä on vasemmisto ja sen ajamat tavoitteet.

Siltikin, väkivallan jyrkkä tuomitseminen on aatesuunnasta riippumatta kaikkien demokratian kannattajien yhteinen intressi, eikä väkivallantekojen paheksunnan tulisi olla niin vaikeaa kuin se nyt on. 

yyyy
Turku

Maailmaa pyörittää energia. Se, kuinka se tuotetaan, tulee ratkaisemaan tämän vuosisadan kehityksen, yhteiskuntiemme kohtalon, ja kenties ihmislajin tulevaisuuden. Lisää aiheesta ja aiheen vierestä tällä blogilla ja Rauli Partasen kanssa kirjoittamissani kirjoissa Uhkapeli ilmastolla ja Musta hevonen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu